Merkintöjä

"Kävin hyvän ystäväni kanssa Turussa Logomossa katsomassa Joutsenlampi-balettiesityksen. Miten upea kokemus, ja miten inspiroiva hetki elämässä." Ajatus ja pakko istutettiin mieleen. 26 vuotta täyttyi, unelmia pitäisi jo toteuttaa. Tehdä sitä, mitä haluaa.

3.12.2012

"Soitin paikalliseen tanssioppilaitokseen ja kyselin vapaita paikkoja aikuisbaletin alkeisryhmään. Kuulemma pari uutta oppilasta oli mahdollista ottaa nyt keväällä, näin kesken lukuvuoden. Minä siis pääsin mukaan."

Niin, vuoden 2012 lopussa kokemani Joutsenlampi-baletti oli aika iso juttu henkilökohtaisella tasolla. Olin itseasiassa ensimmäistä kertaa katsomassa balettia ihan "livenä". Baletissa on mielestäni aina ollut jotain hyvin jaloa ja kaunista. Näkemäni esitys oli lopullinen sinetti sille, että pelkkä tanssihaaveilu sai jäädä, ja päätin lopultakin uskaltautua sinne, minne olin jo vuosikausia salaa toivonut pääseväni.

Ehdin harrastaa aikuisbalettia noin vuoden, kunnes tulin raskaaksi. Alkuraskaus oli niin ....raskas, etten mitenkään olisi pystynyt käymään tunneilla. Niinpä ne saivat unohtua. Rakkaus (voi kyllä!) ja kaipuu baletin pariin ei kuitenkaan unohtunut minnekään. Paluu antoi silti odottaa itseään tähän syksyyn asti. Nyt arki tuntui sellaiselta, johon pystyin taas sovittamaan säännöllisen viikottaisen tanssitunnin.

2012 jännitti moni asia. Mietitytti, millaisia vaatteita tunnilla kuuluu pitää, ja piti tutustua balettitossuihin. Tilasin ulkomailta tossut sekä joitain vaatteita. Neuloin tossujen narut kiinni. Lueskelin balettikirjallisuutta ja kirjoittelin aikuisbalettiblogia. Koska aloitin kesken lukukauden, pelotti, miten pysyn tunneilla perässä. Ihan hyvin pysyin.

Nyt 2017 ei jännittänyt. Ei mietityttänyt muu kuin se, millainen opettaja on. (Minulle kun on tärkeää että opettaja on tarkka ja herkkä korjaamaan vääriä asentoja ja ojennuksia.) Tiesin ennestään, millaiset vaatteet soveltuvat hyvin, ja millaisissa viihdyn itse. Vanhat balettitossut olivat vielä käyttökelpoiset, joten niihinkään ei nyt tarvinnut investoida. Halusin vain tanssia. Taas. ...huomautettakoon, ettei baletin alkeet välttämättä aina ihan vastaa sitä mielikuvaa, joka ihmisillä on tanssimisesta. Aluksi kun pitää opetella liikkeitä ja kehittää tasapainoa sekä venyvyyttä ja lihaskuntoa. Baletti ei liikuntamuotona ole sieltä kevyimmästä päästä.

Vuonna 2013

Paluu baletin pariin on tuntunut ihanalta. Ja tärkeältä. Käyn siis kerran viikossa aikuisbaletin alkeistunneilla. Ryhmässämme on yhteensä parisenkymmentä innokasta oppijaa, ja ikähaarukka on hyvin laaja, kuten edellisessä (vuoden 2013) aikuisbalettiryhmässäkin. Naisten lajiksihan baletti mielletään, mutta minusta on hienoa, että joukossa on myös yksi mies (kuten oli myös tuolloin 2013). Enkä näe mitään syytä, miksi ei voisi olla enemmänkin.

Aikuisbaletti on hauskaa ja haastavaa. Omalla kohdallani baletti on SE laji, ja hyvänä kakkosena tuleekin sitten jooga. En pidä itseäni liikuntaihmisenä (enää) sitten yhtään ja baletin ehdoton hyvä puoli onkin, että se motivoi jopa allekirjoittanutta kehittämään lihaskuntoa ja venyttelemään säännöllisesti. Kaiken lisäksi se on tietenkin tärkeää henkisessä mielessä.

Ei harmita, että paluu balettitunneille kesti näin pitkään (lähes 4 vuotta), mutta olen tyytyväinen, että aloitin uudelleen viimeistään nyt. Miksi? Koska rrrrrakastan tätä lajia! Omat kokemukseni aikuisbaletista ovat olleet todella myönteisiä ja tähänastiset opettajat tarkkoja ja herkkiä korjaamaan asentoja, juuri sellaisia, joita itse kaipaan.

En suosittele balettia todellakaan kaikille. Mutta tanssia suosittelen! Monipuolisesta tarjonnasta on helppo löytää ne itseä kiinnostavat tanssilajit, ja antautua musiikin vietäväksi. Baletti sopii meistä kyllä monille, mutta on hyvä muistaa jo aiemmin mainitsemani tosiasia, ettei tunneilla pääse "kunnolla" tanssimaan ihan heti, vaan pohjatyö on tehtävä ensin hyvin.

Jos mieli balettitunneille, kannattaa tutustua oman kaupungin ja kunnan tanssitarjontaan. Lisäksi on hyvä huomata, että tunnit saattavat olla hyvin erilaisia riippuen siitä, kuka niitä järjestää. Varsinkin kaivatessaan perinteisempää tyyliä (sitä "kurinalaisempaa"), kannattaa tutkia vaihtoehtoja huolella.

Balettitunnille lähteminen on nykyään hieman erilaista, mitä se oli vuonna 2013. Silloinen ennen tuntia rauhoittuminen ja bussimatkustus on vaihtunut nyt perhearjen pyöritykseen. Kun puen takkia päälle ja tarkistan vielä, että balettitossut varmasti ovat kassissa, laulaa taapero Ultra Bran Jäätelöautoa:

"Täytyy mennä tanssitunnille, ja minä jäin seisomaan lumeen."

Kuvat vanhasta blogista, vuodelta 2013.

WAMbience, eli Wäinö Aaltosen Museossa järjestettävä elektronisen musiikin festivaali, valtasi tänä viikonloppuna näyttelynvaihdon ansiosta tyhjillään olevan museon tilat. Tapahtuma on järjestetty aiemminkin, mutta ei näin laajana kokonaisuutena.

WAMbience oli tällä kertaa kaksipäiväinen festivaali, jonka ensimmäisenä iltana oli myös WAMbience Dance -iltatapahtuma. Koko festivaali oli hyvin poikkitaiteellinen, sisältäen muun muassa elektronista musiikkia, videoprojisointeja museon seinille, kokeellista sirkusta, erilaisia työpajoja, syntetisaattorinäyttelyn ja performanssitaidetta.

Varsinkin iltatapahtumassa WAMbience näkyi ja kuului museossa aivan omissa sfääreissään. Tutut vaaleat seinäpinnat ja isot salit kokivat melkoisen kulttuurikohtaamisen kun valot ja äänet hellivät ne pimeään yöhön. Me viihdyimme hyvin sekä lauantain päivä- että iltatapahtumassa. Erityisen maaginen elämys oli kokeellinen sirkusesitys Leijonamieli.

Ensi kertaa WAMbiencen kokeneena, voin sitä suositella muillekin. Erityisesti heille, joille WAMin museotilat ovat muutenkin tutut. Nimittäin oman lisänsä tapahtumaan toi juurikin se, että jokin hyvin tuttu ilmapiiri oli valjastettu ja verhottu aivan toisenlaiseksi.

Ohessa vielä kuvatunnelmia.

Ja mitä tulee siihen eiliseen parisuhdeaikaan, niin monipuolinen päivä oli onnistunut. Ja äkillinen päähänpisto sovittaa ohjelmantäyteiseen päivään vielä pieni ulkoiluretki oli kymppi plus! Luonnosta saa mukavasti energiaa ja juuri sitä mielenrauhaa, jota sieltä lähdimme hakemaankin. Sopivan erilaista hektiseen kaupunkieloon. 

Tässä syksyssä on ollut aika paljon muutosta. Uudet opiskelut, itseasiassa kahdet, jonka lisäksi vielä rakkaan harrastuksen aloittaminen jälleen tauon jälkeen. Nopeasti kuulostaisi siltä, ettei äidillä riitä enää aikaa äidiksi. Miten äitiys ja opiskelu sopivat yhteen?

Alunperin jännitti, miten opiskelu ja äitiys sopivat samaan lauseeseen. Olin jo ennen opiskelujen alkua tietoinen siitä, että tulen olemaan enemmän kotona, mitä työelämässä. Toisaalta taas tiesin, että tulen tekemään paljon koulutöitä sillä kotona olemallani ajalla. Työelämä rajoittui aina toimistoaikoihin (joustaviin tosin) ja illat olivat siinä mielessä vapaita (jotka kuitenkin olivat helposti täynnä muita projekteja).

Pyrin nyt, tässä uudessa arjessa, hoitamaan kaikki koulutyöt mahdollisimman pitkälle päiväaikoina, jolloin lapsi on hoidossa. Iltoihin jätän ne hommat, jotka eivät vaadi minulta aktiivista tekemistä, vaan lähinnä lukemista tai ajatustyötä, jota voin tehdä myös samalla kun nukutan lasta (meillä edelleen isä on kuitenkin se, joka lapsen useimmin nukuttaa). Opiskelun hyviä puolia on ainakin toistaiseksi olleet juurikin vaihtelevat aikataulut ja se, että se on ollut siten helpompaa sovittaa sen muun oman arjen kanssa.

Lapsen hoitoonvienti ja sieltä haku on meillä heittänyt nyt voltin, ja tavanomaisen isä vie ja äiti hakee -kuvion sijasta hommat toimiikin nyt niin, että minä vien lapsen hoitoon (kun koulupäiväni alkavat monesti vasta jopa kymmeneltä) ja Tero taas hakee, sillä omat koulupäiväni saattavat kestää usein niin pitkään, etten ehtisi ajoissa. Toisaalta, meillä ei ole mitään kiveen hakattua systeemiä. Jokainen päivä mennään sen mukaan, miten parhaiten sopii. Arki on meillä aina ollut sen tyyppistä, että mennään yhteisesti kaikkien ehdoilla.

Meidän U on alusta alkaen ollut hyvin sopeutuvainen lapsi, eikä vanhempien muuttunut arki olekaan juuri näyttäytynyt hänen omassa arjessaan mitenkään radikaalisti. Kenties suurin asia on ollut se, että olen itse vähentänyt kaikkia ylimääräisiä projekteja, joita työelämässä ollessa olen haalinut (saadakseni toteuttaa niitä omia luovia juttuja). Nyt kun opiskelen unelmaani, en tarvitse hirveästi muuta, joten näin vuorokauteenkin on syntynyt yllättäen lisää tunteja. Ja se on ihanaa. (Ei niitä vapaita hetkiä silti mitenkään liikaa ole. Olen kuitenkin äärimmäisen huono rentoutumaan ja olemaan tekemättä mitään.)

Olen ollut nyt tyytyväinen siihen, miten tämän yhden kuukauden aikana on saatu arkikuviot selviksi. Luonnollisesti ne vaihtelevat hieman niin miehen töiden kuin omien opiskeluideni tahdin mukaan, mutta pääpiirteissään tämä arki on ollut armollisempaa. Kaikki varmaan ymmärtävät sen, että rahallisesti arki on ollut ns. köyhempää, mutta en ole itse nähnyt asiaa välttämättä suoraan huonona asiana.

Suurin syy on varmasti ollut tuo jo aiemmin mainitsemani omien projektien karsiminen. Koska voin kouluajalla toteuttaa itseäni haluamillani tavoilla, mahdollistaa se paljon muuta. Aloitin jälleen vuosien tauon jälkeen aikuisbaletin, ja se jos mikä tuntuu hyvältä juuri nyt. Yksi ilta viikossa ihan muissa maailmoissa on tervetullut lisä tähän arkeen. Oma jaksaminen ja läsnäolokin on parantunut paljon, todennäköisesti siitä syystä, ettei tällä hetkellä elämä koostu niin sanotusti lukuisista eri palikoista, vaan kaikki nivoutuu jotenkin kauniisti yhdeksi.

.....

Että niin, kyllähän tämä tässä sujuu! Siitä huolimatta, että koulunaloitus on ollut kaiken uuden keskellä tietenkin raskasta, on arki ollut tavallista kevyempää.

Välillä on ihmetyttänyt, kun pienten lasten äitien opiskelua pidetään jotenkin isona saavutuksena. Tiedättekö? Se, kun monet ihailevat ääneen, että vau, on hieno juttu, että et anna lapsen estää omien haaveidesi toteuttamista. Itse kun en koe, että lapsi olisi este mihinkään, vaan pikemminkin vanhemmuus on erilainen näkökulma ja tapa tehdä asioita. Monesti se todellinen este olisi sitä paitsi ihan jokin muu kuin oma perheenjäsen. Kompromissejahan tässä joutuu luonnollisesti enemmän tekemään, mutta mielestäni se on vain tervettä elämistä.

Pitkä tovi vierähti, ennen kuin päästiin käymään Mathildedalissa. Olen pitkin kesää ehdotellut sitä koko perheen ex-tempore -retkikohteeksi, mutta loppujen lopuksi päämääriksi on valikoitunut aina muita lähiseudun paikkoja. Viimein, kesän lopuksi teimme retken Mathildedaliin, ja hieno paikkahan se oli!

Vanhan ruukin historia on luonnollisesti kiehtova, mutta erityisesti myös sen miljöö miellytti. Ruukkialueella on useita vanhoja rakennuksia, joita on kunnostettu alkuperäistä tyyliä kunnioittaen. Kaunista ja kuvauksellista miljöötä (näin valokuvauksen opiskelija määrittelee ympärillään olevaa maailmaa) joka tapauksessa. 

Vierailumme osui sattumalta päivään, jolloin alueella järjestettiin Matilda Rock. Ihmisiä oli siis liikkeellä oletettavasti tavallista enemmän. Ruukkialueen rakennuksissa olevat pienet ja suloiset liiketilat olivatkin täynnä väkeä, ja erityisesti mm. alpakanvillaa myyvän Ruukin kehräämön tilat olivat pullollaan ostajia ja ympärilleen katselijoita. 

Itselleni uuden kotimaisen vaatemerkkilöydön tein myös Mathildedalin ansiosta! Ruukkialueella on sekä vaatteita että suklaata myyvä Second Chance & PetriS Chocolate Room -puoti. Second Chancen vaatteet eivät ole minulle entuudestaan tuttuja, mutta nyt selailen heidän verkkokauppaansa, ihastellen värikkäitä ja kauniita kuoseja. Kotiintuomisiksi puodista en silti kuitenkaan siis ostanut tekstiilituotteita vaan niitä makeampia asioita.

Koko perheen kohteena Mathildedal on helppo, leppoisa ja mukava. Autolla pääsee halutessaan erittäin lähelle varsinaista ruukkialuetta ja kulku on esteetöntä, leveine hiekkateineen. Nähtävää riittää niin puodeissa kuin ruukkimiljöössäkin, mutta myös Mathildan Marinan venesatamassa sekä alueella asustelevissa alpakoissa. 

Jos nyt jotakin erityisesti jäi itselleni reissusta mieleen, niin pitkä tuijotuskilpailu, jota pidin yhden alpakan kanssa. Nuo eläimet ne vain aina vievät sydämen mennessään. Kotiintuomisina meillä oli herkkupopparien lisäksi myös aivan ihanat Kyläpuodin juureen leivotut leivät, jotka taisivat maussa voittaa jopa itseasiassa nuo popparit. 

Tässäpä siis aika kiva päiväkohde Salon suunnalle. Mathildedalin ruukkitehtaat sijaitsevat tosiaan Teijon kansallispuiston kupeessa, joten nähtävää riittää enemmänkin jos ulkoilu maittaa! Meidän kohta 3-vuotias taapero jaksoi hienosti kiertää ruukkialueen, vaikka loppumatkasta ylämäkinousu kävikin jo hieman raskaaksi ja askel alkoi painaa. Onneksi sylissä voi levätä aina pienen matkan!

Jos odotin vuodenvaihteessa ja alkuvuodesta Elina Brotheruksen näyttelyä Turun Taidemuseossa, niin kevään ajan odotin vieläkin innokkaammin Jacob Hashimoton näyttelyä Wäinö Aaltosen Museossa. Meitä turkulaisia on tänä kesänä todellakin, todellakin, hellitty. Ars Novan Omakuvateemainen näyttely, Taidemuseon Robert Doisneaun Pariisi... Ja siihen päälle vielä tämä Hashimoton upea Giants and Uncertain Atmospheres -näyttely täynnä näyttäviä teoksia niin pienemmässä kuin suuremmassa koossa.

Näyttely olisi pian kolme vuotta täyttävän taaperomme nimeämänä Se, missä on leijoja. Ja nimenä se tietenkin olisi varsin osuva. Koostuvathan näyttelyn teokset suureksi osaksi juurikin pienistä leijoista. Ja näitä leijoja on näyttelyssä tuhansia.

Täällä jos missä, haukkoo henkeään ihastuksesta. Hashimoton installaatiot vain yksinkertaisesti pysäyttävät; erityisesti valtava Gas Giant, jonka leijat muodostavat saliin upeita varjoja vallaten sen kokonaisuudessaan. Kävijä tuntee astuvansa sisään taideteokseen, saliin kävellessään.

Tämä on näyttely, joka jokaisen pitäisi nähdä ja kokea omin silmin, oikeasti. Se antaa meille perspektiiviä siitä, miten pieniä olemme tässä kaikessa ympärillämme tapahtuvassa. Mutta kuitenkin omanlaisiamme ja kokonaisuuteen vaikuttavia tekijöitä, lukuisine yksityiskohtinemme.

Taidemuseon saleja kiertäessä, mielessä pyörii erityisesti se, miten valtava työpanos teoksiin on vaadittu. On myös mielenkiintoista, millainen kokonaisuus yksityiskohdista on syntynyt. Näitä taideteoksia pitää katsoa niin läheltä kuin kaukaa, nähdäkseen ne kunnolla. Ja se juuri on kiehtovaa. Ja se juuri houkuttaa vertaamaan niitä tähän meitä ympäröivään maailmaan.

Näyttely Wäinö Aaltosen Museossa 9.6.-24.9.2017.