Banaanileipä on yhtä tervetullut vieras kahvipöytään kuin vesisade pitkän hellejakson jälkeen. Resepti on helppo ja valmiin leivän saa uunista ulos alle tunnissa. Tämä leivonnainen on erityisen hyvä meille, joilla on kotona tapana unohdella banaanien olemassaolo ja muistaa ne vasta kun koko banaaniterttu on jo turhan kypsä sellaisenaan syötäväksi. 

Myönnetään, banaani on meillä se hedelmä, mitä useimmin ostetaan, mutta mikä myös useimmin meinaa päätyä roskiin, koska toisinaan ostamme sitä selvästi aivan liikaa. Ja joskus ne päätyvät sellaiseen jemmaan esimerkiksi leipälaatikon pohjalle, ettei kukaan edes tiedä meillä olevan kyseistä hedelmää (paitsi lapsi kyllä muistaa, hänellä on oletettavasti jokin erityistaito hedelmien laskemisessa). Sitä varten meillä on onneksi nykyään käytössä tämä banaanileivän ohje, jonka kanssa hävikkibanaanien määrä saadaan kätevästi minimoitua.

Ihastuin banaanileipään ehkä eniten oman lapsen takia. Lapsi jos mikä muutenkin on antanut eniten motivaatiota kiinnittää tarkemmin huomiota ruokavalioon ja omiinkin ruokailutapoihin. Sokerin käyttö leivonnassa on vähentynyt ja ylipäätään kotikeittiöön on saapunut uusia ruokia ja reseptejä, kuten nyt tämä banaanileipä tai banaanikakku (sillä en osaa oikein päättää kumpaa tämä enemmän on). Se on terveellinen herkku, jonka syö mielellään ihan sellaisenaan tai vaikka maapähkinävoilla kuorrutettuna.

Alkuperäisen ohjeen löysin Liisan Vege it! -blogista, jossa se kulkee nimellä Viiden raaka-aineen banaanileipä. Ohjetta olen muokannut oman keittiön aineksiin sopivammaksi ja raaka-aineiden määräkin samalla hieman nousi. Mutta hyvää tämä(kin) on.

1 leipä / valmistusaika n. 60 min

Ainesosat:

5 + 1 kypsää banaania (n. 5 dl sosetta + 1 kokonainen banaani)

2 dl kaurahiutaleita

1 dl spelttihiutaleita

2 dl riisijauhoja

1 rkl viinietikkaa

1 tl ruokasoodaa

1 tl kanelia

Valmistus:

Soseuta banaanit (muista jättää yksi kokonainen koristeeksi). Sekoita joukkoon viinietikka ja lisää muut ainekset. Sekoita hyvin ja lusikoi leipävuokaan. Halkaise kokonainen banaani ja asettele haluamallasi tavalla kakun päälle. Paista uunissa 200 asteessa noin 45 minuuttia.

Jos leivästä haluaisi vielä enemmän makuisan, voisi taikinaan lisätä vaikka karpaloita tai puolukoita tuomaan monipuolisempaa makuyhdistelmää. Tai herkkuhan tämä on, joten miksipä ei vaikka vatkaisi kasvikermasta kermavaahtoa ja tekisi viipaleista kakkupaloja kermavaahtopäällisellä, hedelmäkoristuksin!

Aromikas kahvikuorintavoide valmistuu helposti ihan kotikeittiön perusaineksista. Lopullinen hintakin jää melko pieneksi, kun kahvin voi ensin keittää ja vasta sitten käyttää voiteeseen. Käytettyjen kahvinpurujen hyötykäyttöä siis parhaimmillaan! Postauksen lopussa DIY kahvikuorinta -ohje.

Kahvinjuojana ja -keittäjänä olen itse aika nobody, mutta mies meillä sitä kotona kyllä juo ja käsittääkseni aika moni muukin, perheenäideistä puhumattakaan. Liekö kahvilla ja heikommilla yöunilla olla jokin symbioosi toistensa kanssa? No, joi kahvia tai ei, on tämä kahvikuorinta kuitenkin ihana. Parasta tässä itse tehdyssä kahvikuorinnassa on mielestäni kuitenkin se, että jo keitetyt kahvinpurut eivät päädy suodatinpussissa roskiin vaan ne kirjaimellisesti käytetään aivan loppuun asti.

Kaiken lisäksi kahvi onkin ilmeisesti oikea ihmeaine! Sen sanotaan silottavan selluliittia ja raskausarpia. Se myös puhdistaa ja kirkastaa ihoa hyvin. Kahvia onkin käytetty kauneudenhoidossa (sanoisin itse ennemmin ihonhoidossa) jo kauan sitten.

Yksinkertaisimmillaan voi pelkkiä kahvinpurujakin hieroa iholle, mutta lisäämällä muitakin ainesosia, saa aikaan vielä hoitavamman (ja tuoksultaan vivahteikkaamman) kuorintavoiteen. Esimerkiksi kookosöljy kosteuttaa ihoa ja tekee siitä ihanan pehmeän kuorinnan jälkeen. Voiteessa voi käyttää sekä keittämättömiä että keitettyjä kahvinpuruja, mutta ekologisuuden nimissä itse ainakin suosittelen käyttämään keitettyjä. Kummatkin kuitenkin toimivat!

Voiteen valmistushinta jää varsin pieneksi, kun sen suurin kuluerä on käytännössä kookosöljy. Kun kahvinpurut käyttää keitettyinä, niin niille ei jää hintaa käytännössä lainkaan. Muut ainesosat ovatkin keittiön perustarpeita, eivätkä suinkaan sieltä kalleimmasta päästä.

Ohje on helppo, joten kovin suurta määrää ei välttämättä kannata tehdä, kun voiteen sekoittaa hetkessä. Työläin vaihe on kookosöljyn sulattaminen.

Ainesosat:

1/2 dl kookosöljyä
1 dl kahvinpuruja
1 dl sokeria
1/2 tl vaniljasokeria
1/2 tl kanelia

Valmistus:

Sulata kookosöljy pehmeäksi (ei kuitenkaan nestemäiseksi). Sekoita sitten kaikki ainekset keskenään ilma- ja vesitiiviiseen purkkiin. Valmista!

Voit käyttää voidetta vaikka päivittäin. Se säilyy purkissaan noin 1-2 viikkoa. Kerralla kannattaa siis tehdä maltillinen määrä. Muistathan, että kahvinpuruja ja öljyä ei saisi kaataa viemäriin (varsinkaan suurina määrinä), joten enimmät kuorintavoiteet kannattaa ennen huuhtelua pyyhkiä iholta pois. Myös kunnollinen lattiakaivosuodatin vähentää viemäriin päätyviä puruja.

Lisäämällä muutaman tipan eteeristä öljyä saa tähän myös mieluisaa tuoksua. Itse kokeilin laittaa piparminttua ja voide tuoksuikin ihanalle! Yhdistäisin itse tähän piparmintun lisäksi esimerkiksi appelsiinin, greipin tai rosmariinin tuoksuja. Ohjeessa mainittavat kaneli ja vaniljasokeri voi halutessaan jättää myös pois.

Kevään ja kesän varma merkki ovat maasta nousevat raparperin varret ja lehdet. Raparperi on mukavan monikäyttöinen vihannes. Raparperipiirakat ja -kiisselit nyt varmasti ovat kaikille tuttuja, mutta omasta mielestäni ehdottomasti paras raparperiresepti on kuitenkin raparperimehu! Lopusta löydätkin ohjeen, jolla valmistat tämän kesän kiistattoman juhlajuoman helposti ja nopeasti ilman mehumaijaa ja pitkiä keittelyaikoja.

Lapsuudesta muistan vielä hyvin, kuinka aina kesäisin äiti keitti kattilassa raparperikiisseliä. Tuoksu valtasi keittiön ja pieni suu ei olisi malttanut odottaa kiisselin valmistumista. Raparperin maku on aivan ainutlaatuinen ja siltä se tuntui lapsenakin! Raparperikiisselin kanssa juotiin tietenkin maitoa.

Tänään kävimme nopeasti maalla perheeni mökillä. Pihasta mukaamme tarttui paksu nippu raparperin varsia. Halusin pelastaa muutoin tänä kesänä maahan jäävät raparperit ja revimme varsia irti maasta samalla sekä varoen nokkosia että miettien erilaisia raparperireseptejä. Ilta onkin nyt mennyt pesten, kuorien, pilkkoen ja keitellen raparperia eri muotoihin. Oma suosikkini on ehdottomasti raikas raparperimehu, jonka hento vaaleanpunainen sävy on kaunis ja juhlava.

Mehumaijaa meillä ei kotona ole ja vaiva sen lainaamiseen (omien vanhempieni luota) tuntuu aivan liian suurelta. Raparperimehun voi onneksi valmistaa helposti kattilassa, eikä keittoaikakaan päätä huimanne. Valmis mehu säilyy kaapissa hyvänä suunnilleen viikon verran. Joskin on vaikea kuvitella, että sitä kukaan kykenisi niin pitkään siellä säilyttämään!

Raparperia kaupunkilainen ostaa näppärästi kaupan hyllyltä, mutta omasta maasta poimittuna ne maistuvat kenties vielä hitusen paremmalle. Ja onnistuupa sen kasvatus parvekkeellakin!

n. 1,5 l valmista mehua / valmistusaika n. 30 min

Ainesosat:

1 l raparperia paloina

1,5 l vettä

3 rkl sokeria

1 tl vaniljasokeria

Valmistus:

Pese raparperit ja pilko ne noin 1 cm pituisiksi paloiksi. Raparperia ei tarvitse kuoria. Keitä raparpereja kattilassa noin 1,5 litran vesimäärässä noin 15 minuuttia. Siivilöi sen jälkeen keitinvesi puhtaaseen kattilaan.

Lisää kattilaan, keitinveden (eli mehun) joukkoon, sokeri ja vaniljasokeri ja kiehauta. Nosta kattila pois levyltä ja anna jäähtyä kylmässä. Tarjoile kylmänä!

Raparperi sisältää oksaalihappoa, joka sitoo kalsiumia. Suurina annoksina nautittuna olisi siis hyvä raparperiherkkujen lisäksi varmistaa kalsiumin saanti syömällä tai juomalla kalsiumpitoisia ruokia tai juomia. Perinteisesti maitotuotteita on suositeltu raparperiruokien vastapainoksi. Meillä maitotuotteiden käyttö on kotona aivan minimissä, joten kalsiuminsaanti pitää varmistaa muulla tavoin. Hyviä kalsiuminlähteitä löytyy esimerkiksi Hyvä terveys -sivustolla julkaistusta artikkelista. Pikavinkkinä kuitenkin, että esimerkiksi soijajogurtti on hyvä vaihtoehto.

Tulivat raparperisi sitten kaupasta, parvekkeelta, omalta tai naapurin pihalta, kannattaa tätä mehuohjetta ainakin kokeilla. Muista myös takuuvarmasti toimivat raparperisose ja raparperimuffinssit, jos raparperimehu ei kaikesta tästä ylistyksestä huolimatta houkuttele!

Olen työelämässä ollut aina moniosaaja. ...enkä vain työelämässä, vaan elämässä noin niinkuin muutenkin. Olen aina ollut kiinnostunut lukemattoman monista asioista, kokeillut ja opiskellutkin yhtä sun toista. Innostun helposti ja palavasti kohdatessani jotakin mielenkiintoista. Siinä on sekä hyvät että huonot puolensa.

Pitkään olen kokenut alemmuudentunnetta. Huonommuutta siitä, etten kokisi olevani minkään alan erityisasiantuntija, tietäen ja ymmärtäen oman luonteeni ja sen mukanaan tuomat rajoitteet. Samalla olen nauttinut siitä, että olen monipuolinen, motivoitunut ja kokonaisvaltainen tekijä. 

Kun keskustelen ihmisten kanssa, huomaan etten ole ajatusteni kanssa yksin. Usein voi tuntua siltä, että minuutta revitään kahteen tai useampaan eri suuntaan. Meillä on ensinnäkin rooleja elämän eri osa-alueilla. On vanhemman roolia, työminää, harrastusten kautta tulevaa oman itsen määrittämistä ja lukuisia muita... Näiden yhdistäminen ei välttämättä aina käy helposti. Toisia se ei haittaa, mutta jotkut meistä (kuten minä itse) kokevat sen haastavana.

Olen jo pitkään haaveillut siitä, että voisin yhdistää kaiken tekemiseni yhden nimikkeen alle. Se tuntuu mahdottomalta. Yhtä lailla olen haaveillut siitä, että kaikki tekemiseni voisi liittyä yhden teeman tai aihepiirin alle. Sekin tuntuu mahdottomalta. 

Kaiken tämän mahdottomuuden keskellä olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, ettei millään määrittelyillä ole merkitystä. Tai ainakin uskon niin. Olen myös alkanut hyväksyä sitä, etten luultavasti koskaan tule olemaan minkään alan erityisasiantuntija. Oikeastaan se tuntuu helpottavalta. 

Pidän monialaisuutta rikkautena ja vahvuutena. Ikävä kyllä, en ole aiemmin osannut omalla kohdallani arvostaa sitä niin paljon kuin olisi pitänyt. Olen vihdoin alkanut nähdä oman osaamiseni enemmän mahdollistavana kuin rajallisena. Erityisasiantuntijoita tarvitaan - mutta on hyvin todennäköistä, ettei minun ole tarkoitus olla yksi heistä. 

"Jäin pohtimaan, miksi koen tarvetta fokusoitua johonkin."

Olen ollut niin kiinni ajatuksessa fokusoituneesta tekemisestä, etten ole halunnut nähdä muuta vaihtoehtoa. Olen joutunut jatkuvasti tekemään valintoja siitä, mikä minua milloinkin kiinnostaa. Se ei ole koskaan tuntunut hyvältä. En ole halunnut jäädä kiinni vain yhteen asiaan pitkäksi aikaa. 

Tänä keväänä kaadoin vesisaavin niin sanotusti ylösalaisin ja jäin pohtimaan, miksi koen tarvetta fokusoitua johonkin, vaikka se ei tunnu minulle luontaiselta. En keksinyt riittävän hyvää vastausta, joten jätin sen ajatusmaailman levälleen maahan. Annoin itselleni luvan tehdä ja innostua aivan mistä tahansa. Teen sitä, mikä milloinkin tuntuu tärkeältä ja hyvältä. Tekemisiäni ei tarvitse niputtaa yhden alan, nimikkeen tai aihepiirin alle. Saan olla juuri niin monialainen kuin haluan - ja tällä kertaa näen sen viimeinkin vahvuutena.

Puhelinsovelluksen kautta toimiva ravintola Pincho Nation on Suomen ensimmäinen applikaatioravintola. Se on ehdottomasti Turun mielenkiintoisin ravintolauutuus hetkeen, mutta miksi?

Myönnetään, olen ollut täysin tietämätön tästä ravintolasta ja sen avautumisesta, mutta nähtyäni Instagramin stoorissa vilauksen tästä paikasta, kiinnostuin oitis! Paikka näytti aluksi elokuvateatterilta, mutta nopeasti Googlaamalla selvitin sen olevankin uusi puhelinsovellukseen nojaava tapas-ravintola. Koko homma kuulosti niin hyvältä, että teimme pöytävarauksen siltä istumalta muutaman päivän päähän.

Pincho Nationissa ruoat ja juomat tilataan puhelimen sovelluksen kautta, ja haetaan itse keittiöstä ja baaritiskiltä. Myös maksu tapahtuu sovelluksen kautta, mutta toki halutessaan voi myös pyytää tarjoilijan paikalle ja maksaa kortilla. Sovelluksen kautta tehtynä maksut tosin kerryttävät bonuksia, jotka on taatusti mukava hyödyntää seuraavalla kerralla.

Heti ravintolan ovesta sisään astuessa käy selväksi, ettei kyseessä ole ihan mikä tahansa ravintola. Pincho Nation on sisustettu aivan viimeisen päälle sirkusteemaan, pienimpiäkin yksityiskohtia myöden. Asiakaspaikkoja on runsaasti, mutta tila on jaettu toimivasti erikokoisiin kokonaisuuksiin, joiden ansiosta tunnelma ravintolassa onkin melko intiimi.

Menu Pincho Nationissa on monipuolinen. Tarjolla on tapas-ruokia, joista niin vegaaneille, kasvissyöjille kuin sekaaneillekin löytyy useampia vaihtoehtoja. Tapakset ovat omiaan ystävän kanssa jaettavaksi eikä maistelu useista eri vaihtoehdoista anna annoskateudelle sijaa. Menuun voi tutustua jo ennalta Pinchon omassa sovelluksessa tai heidän nettisivuillaan. Menussa kaikki annokset näkyvät myös kuvina, joten varsinainen tilaaminen ja valinta on helpompaa, kun näkee jo valmiiksi, mitä on luvassa.

Pincho on hyvä paikka silloin kun haluaa ravintolalta muutakin kuin pelkän ruokaelämyksen. Sirkustunnelma vie mennessään ja kävijä saa hetkeksi paeta arkitodellisuutta hämyisään ja viihtyisään, kuin menneen ajan maailmaan ja toisaalta taas nauttia nykyhetkestä ja Suomen ensimmäisen sovellusravintolan konseptista. Ruokamenun lisäksi Pinchossa on melkoinen määrä myös alkoholipitoisia juomavaihtoehtoja, joten se sopii hyvin eritoten alkuillanviettopaikaksi. Toisaalta ravintolan konsepti ja sisustus houkuttelisivat myös menemään sinne lapsen kanssa, toki jo reippaasti ennen alkuiltaa.

Me viihdyimme miehen kanssa hyvin. Sirkustirehtööri johdatti meidät pöytään ja antoi meille pöytäkoodin, jonka laitoimme sovellukseen ennen kuin aloitimme tilaamisen. Tirehtööri opasti sovelluksen käyttöön ja kertoi, missä on keittiö, baari, vessat, vesipiste sekä muut tykötarpeet (lautaset, haarukat jne.). Aloitimme sirkustirehtöörin neuvojen mukaisesti tilaamalla juomat, joita nauttiessa valitsimme ja tilasimme ruoat. Tilasimme kummallekin oman pienen Oumph-hampurilaisen sekä pari muuta tapas-annosta. Näiden jälkeen vatsassa oli hyvin tilaa vielä jälkiruoille, joista valitsimme kumpikin herkulliset Créme Bruléet. Maksoimme sovelluksen kautta, ja koska laskun loppusumma ylitti 30 euroa saimme bonuksena yhden ilmaisen tapas-annoksen, jonka käytämme kernaasti seuraavalla kerralla.

Loppuyhteenvetona voisin todeta, että ruoka oli erinomaista, ravintolan sisustus huikea, tarjoilijat mukavia, sovelluksen käyttäminen jännittävää ja seura tietenkin kaikkein parasta. Tulemme ihan takuuvarmasti käymään täällä pian uudestaankin. Sovelluksen käyttö tietenkin on omanlainen juttunsa ja vähentää merkittävästi tarjoilijoiden kanssa käytävää keskustelua. Sovellus vie ravintolassa käymisen enemmän itsepalveluhenkiseksi, joten heille, jotka haluavat pöytiin tarjoilun ja arvostavat sosiaalista kontaktia tarjoilijoiden kanssa, tämä ei välttämättä sovi. Itse pidän siitä, että asiat ovat omaehtoisempia ja esimerkiksi laskun maksaminen kävi kädenkäänteessä (inhoan odottaa ravintolassa laskua!).

Jos kiinnostuit, lue lisää Pincho Nationin sivuilta. Pöytävarauksen voi tehdä suoraan netissä tai Pinchon sovelluksen kautta. Sovelluksen käyttäminen on helppoa ja siihen saa ravintolassa vielä tarjoilijoilta hyvän opastuksen.

Pincho Nation sijaitsee aivan Turun ydinkeskustassa osoitteessa Aurakatu 3, 20100 Turku. Sovelluksen voit ladata ilmaiseksi Applen ja Androidin kaupoista.

Kuten Turun Jodelissakin todettiin: "Lauantaina oli Turussa jotkut blogibileet". "Varpublogi", tiesi joku kertoa. Muuten oikein, mutta se on muuten Varpublogit. Ja siis oli kyllä juhlat! Meidän ihanaakin ihanampi blogiyhteisö täytti keväällä (huhtikuussa) yhden kokonaisen vuoden! Juhlien ajankohta vähän venähti, mutta hyvää kannatti odottaa.

Vietettiin synttäreitä oikein isosti, kun tapahtuma nimettiin Varpugaalaksi ja paikalla oli lähes jokainen bloggaajistamme! Voisin runoilla enemmänkin, mutta tällä kertaa mielestäni kuvat totisesti puhuvat puolestaan. Sen tosin haluan sanoa, että meidän Varpujengi on vaan yksinkertaisesti niin älyttömän mahtava, että bloggaaminen on saanut ihan toisenlaisen merkityksen - yhteisöllisyys on se, mikä on tämän koko jutun vahvuus!

Juhlien ohjelmaan kuului palkintojenjako, jossa bloggaajamme palkittiin kukkakimpuin sekä yhteistyökumppaneilta saaduin palkinnoin. Pari kyyneltä vierähti poskelle kun sain erityispalkinnon, Vuoden Varpu. Myös varsinainen lahja lämmitti mieltä hyvin paljon ja tulemmekin varmasti syksyllä sen miehen kanssa lunastamaan. Sain nimittäin lahjakortin Naantalin Kylpylään!

Juhlapaikkana meillä oli turkulainen valokuvaamo-kahvila Pimiö Lounge, jonka tilat olivat oikeastaan juuri sopivat meidän jengille. Kauniit juhlakoristeet tarjosi Juhlahumua ja upean 1-vuotiskakun taasen Deligo Catering, joka pitää Turun Taidemuseon kahvilaa Cafe Victoria. Saimme myös nauttia Rostenin Leipomon siemenrapeista herkuista ja Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan juomista. Ansaitun hehkutuksen illan ja seuraavan päivänkin aikana saivat myös palkintokimppumme, jotka Arteflos meille teki. Kotiinviemisiksi saimme lisäksi tuhdin kokoiset goodie bagit, joiden tuotteita toisiinsa yhdisti omasta mielestäni hienosti hyvinvointi ja hyvä olo. Näihin tulen palaamaan sekä Instagramin että täällä bloginkin puolella.

Kuvaajana juhlissa oli Ronja Siitonen, jonka kuvia pääset katsomaan Instagramista: @ronjasphotoz. Kaikki postauksen kuvat ovat siis Ronjan ottamia.

Instax Mini on pikafilmikamera, joka puhekielessä kulkee usein nimellä polaroid. Pikakamera tai pikafilmikamera tarkoittaa siis kameraa, jossa filmi kehittyy heti kuvanottamisen jälkeen ilman erillisten kemioiden kanssa puuhastelua. Siksi niitä kutsutaankin pikafilmeiksi. Fujifilmin Instax -tuoteperhe on tämän hetken hitti ja erityisesti Instax Mini sen vetonauloja.

Itse ostin oman Minini vasta aivan hiljattain, vaikka olin kyseistä ostosta harkinnut ja suunnitellut monta vuotta; selaillut verkkokaupoissa hintoja ja kurkannut Tori.fi:n tarjonnan säännöllisin väliajoin. Lopulta sopivan tarjouksen osuessa kohdalle suuntasin paikalliseen liikkeeseen ja valitsin oman värini. Tämä ei kyllä ollut mikään erityinen tai kohtalokas tarina, mutta sellainen pitkään haudutettu ja onnelliseen loppuun johtava. Minun kuvissa näkyvä kamerani on siis Instax Mini 9, ja värinä jäänsininen (ice blue).

Suurin syy hankkia pikakamera ainakin omalla kohdallani oli se, että saan kuvat välittömästi omiin kätösiini. Ilman tulostamista tai pimiökehittämistä. Halusin varsinkin muistikirjani sivuille kuvia tekstin sekaan, mutta yhtä lailla kuvat ovat myös ihan vaan kivoja muistoja. Oletko muuten huomannut miten eri tavalla (rauhoittuen ja hartaammin) kuvaa katsoo, jos se on ihan konkreettisesti omissa kätösissä eikä älylaitteen näytöllä?

Filmille

Sehän näiden pikafilmikameroiden kanssa pitää muistaa, että kameran sisään todellakin tarvitaan sitä filmiä. Joten jokainen sulkimen painallus maksaa; asia, jota ei digikameran kanssa tule juuri ajatelleeksi (vaikka niissäkin on toki kuluvia osia ja esimerkiksi sulkimen arvioitu käyttöikä vaihtelee kameran mallista riippuen). Miinuspuolena on siis se, että kuvat ovat kalliimpia. Kääntöpuolena taas aivan erilainen valokuvauskokemus, tarkempi harkinta siitä, mitä kuvaa sekä se konkreettinen valmis kuva.

Fujifilm Instax Mini on siitä mukava, että Fujin filmejä on saatavilla aika monissa paikoissa. Verkkokauppojen ja valokuvaustarvikkeisiin erikoistuneiden liikkeiden lisäksi myös isoissa ruokakaupoissa on usein juuri Fujifilmin pikafilmejä. Suomessa Instax Minin filmejä tällä hetkellä halvimmillaan saa 20 kappaleen paketissa, jonka hinta edullisimmillaan on noin 18 euroa. Ulkomailta tilaava löytää kyllä sitäkin huokeammat hinnat.

Instax Mini 9 kokemuksia

Instax Mini on ollut mukava kaveri! Sen käyttäminen on helppoa ja nopeaa. Kamera on kevyt laukussa ja filmikasetin vaihtaminenkin hoituu varsin yksinkertaisesti. Värivaihtoehtoja on runsaasti ja lisävarusteina saa ostettua esimerkiksi Minin oman kameralaukun.

Vaan miten sitten kuvaaminen?

Valotus

Kamera laskee itse valotuksen ja suosittelee sitä, mutta ei siis kuitenkaan automaattisesti muuta valotusta itse. Tämä on iso plussa. Näin kuvaaja pystyy oman arvion mukaan tietyissä rajoissa joko yli- tai alivalottamaan kuvaa kameran arvioidusta. Kameran salama välähtää aina kuvaa ottaessa, joten pimeässäkin saa onnistuneita kuvia aikaan. Jos salama tuntuu liian voimakkaalta, sen voi peittää esimerkiksi nenäliinalla, jolloin salaman valo muuttuu pehmeämmäksi ja menettää myös hieman "tehoaan".

Sommittelu

Instaxissa on etsin, jonka läpi voi katsoa kuvaa ottaessa, mutta kyseessä ei ole täysin sama näkymä, jonka kameran objektiivi näkee. Tämä tarkoittaa sitä, että kuvan sommittelussa kannattaa huomioida ero, joka on etsimen ja objektiivin näkymissä. Kokemuksen kautta sommittelu on helpompaa, kun oppii, mihin haluttu kuvan keskikohta kannattaa etsimessä sijoittaa.

Reissukaveri

Erityisen mukava Mini on ollut reissuilla. Kun matka- ja retkikuvat ottaakin digikameran sijaan vain pikakameralla, tulee niistäkin hyvin erilainen fiilis. Instax Minin kanssa kuvan hallittavuus on ihan toista luokkaa kuin järjestelmäkameran manuaaliasetuksilla, joten niidenkään kanssa hifistelyyn ei uppoudu aikaa. ...ja kuvia ei ole otettu vain sen vuoksi, miltä ne näyttävät. Instaxin kanssa kun on liikkeellä, on tehnyt jo valmiiksi valinnan siitä, että vakava valokuvaustreeni on jätetty kotioven sisäpuolelle.

Valmiita kuvia on kiva hypistellä heti kotiin palattua. Jos kuvat haluaa digimuotoon, voi ne vaikka skannata tietokoneelle.

DIY Instax-kuvakehys

Hetkeäkään en tätä oman Instax Mini 9 hankkimista ole katunut. Se ei ole kameroistani se, joka on aina mukana, mutta ehdottomasti se, joka on kaikista hauskin! On rentouttavaa unohtaa valokuvauksessa välillä lähes kaikki se tekninen puoli ja klipsutella vain menemään. Vaikka otsikossa onkin mainittu kesä, toimii Instax hienosti ympäri vuoden.