Amerikkalaisten lohturuokaa

by - toukokuuta 17, 2015

Kun olohuoneen lattiatilat täyttyvät täysistä banaanilaatikkopinoista ja Ikeakassikasoista, ei ruoanlaitossakaan viitsi enää ihan hirveästi panostaa. Aikaa kun on rajallinen määrä, niin ei ehdi tuhtaamaan yhden ruoan kanssa koko iltaa. Eilisen ravintolapäivän kunniaksi, testattiinkin kotona jotain ihan uutta (ainakin mulle).

Tuo ruoka on oikeastaan ollut mielessä siitä asti kun telkkarista tuli The OC:n ensimmäinen tuotantokausi, ja jaksossa numero 5 Marissa ja Ryan söivät tätä (Marissan tekemää ruokaa). Kyseessä olivatkin heidän ensimmäiset treffinsä. Joo, kyllä, oon muuten ihan tajuton OC-fani. Kaikki tuotantokaudet luonnollisesti on hankittuina. Ihan vaan muutamaan kertaan on tullut katsottua ko. sarja alusta loppuun. Itkin kun Marissa kuoli ja oikeastaan melkein jokaisessa ekan tuottarin jakson lopussa, varsinkin kun Anna lähtee takaisin Pittsburghiin (tuon jakson olen katsonut about sata kertaa). Emmä kestä, pitää varmaan katsoa taas uusiksi.

OC-hypetyksen keskellä meinasin unohtaa jo tämän ruoan ihan kokonaan. Macaroni and cheese tai siis, Mac and cheese! Amerikkalaisten lohturuoaksikin kutsuttava juustomakaronisörsseli. Kyseessä siis äärimmäisen nopea ja helppo ruoka (jälleen kerran, jepjep, en mä tee mitään monimutkaisia ikinä)! Tästä tuli niin hyvää, että jaanpas tän reseptin nyt teillekin.



Mac and Cheese (valmistusaika alle 30min)

Ainekset

n. puoli pussia keitettyjä makaroneja
voita
2 dl maitoa
n. 5 dl juustoraastetta (esimerkiksi cheddaria ja parmesania tai Edamia)
pippuria
suolaa
valkosipulimaustetta
basilikamaustetta

Ohje

Keitä makaronit pussin ohjeen mukaan. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja voitele paistovuoka. Sekoita kaikki ainekset vuoassa, jätä sivuun pari desiä juustoraastetta. Lopuksi lisää sivuunlaitetut juustot ruoan päälle. Laita ruoka uuniin reiluksi 10 minuutiksi. Valmista! Tarjoile tuoreiden basilikanlehtien, tomaatin ja parmesanlastujen kera.



Tätä me sitten Teron kanssa syötiin, kuten Ryan ja Marissa, ja oltiin (U:n ottaessa päikkäreitään) kuin ensitreffeillä. Hehheh. Joo, siis rehellisesti sanoen, syötiin ja todettiin useaan otteeseen, et onpas tää kyllä oikeastaan aika hyvää. Ja tähänhän voisi varioida vaikka mitä; raejuustoa, pekonia, ananasta, herkkusieniä, pinaattia... tulee nyt ainakin ensimmäisinä mieleen.

Jennin helppokeittiö hiljenee taas tältä päivältä. Onneksi tuota ruokaakin jäi eiliseltä, niin ei tarvitse tänään muuta kuin laittaa mikroon! Ja muuten, kun mulle itselle oleellisia juttuja on ruoan hintakin, niin tälle ei paljon tullut hintaa. Tarjouksesta löytynyt juustokuutio maksoi n. 3,60e ja siitä meni puolet. Makaronipussi maksoi alle 20snt. Parmesanjuusto (vapaaehtoinen) vajaa 4e, josta kului vajaa puolet. Tomaatteja ja basilikaa meillä on yleensä aina kotikeittiössä, mutta ehkä niille voisi hintaa laskea 1e. Ja aterioita tästä määrästä tuli neljä. Yhdelle ruoka-annokselle tulee siis hinnaksi suurinpiirtein 1 euro.

Katso myös

0 kommenttia