Onni ei tule ulkoapäin

by - kesäkuuta 20, 2015

Mun täytyy paljastaa, että olen ollut onnellinen jo tosi monta vuotta. Aikoinaan vaan yksinkertaisesti päätin, että keskityn niihin elämän positiivisiin asioihin, negatiivisten sijasta. Onni syntyy ilosta ja tyytyväisyydestä. Siitä, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Positiivisuuspäätöksen jälkeen olen ollut onnellinen. Huonoja päiviä on tietenkin mahtunut kaikkiin vuosiin, onnesta huolimatta. Huonossa päivässä on kuitenkin se hyvä puoli, että se loppuu aikanaan.

Onni on omalla kohdalla syntynyt hyvin hyvin pienistä asioista. Olen ihan aidosti keskittynyt siihen, mitä näen ympärillä. Auringonnousut ja -laskut, lipuva vesi, pilvenhattarat, kevään ensimmäiset kukat, kesäsade, ensilumi, ohikulkijoiden hymyt, leikkivät lapset ja häntää heiluttava koira. Salaisuus omaan onneeni on ainakin ollut se, että nautin joka hetkestä. En aseta onnelle esteitä. En ajattele, että jos minulla olisi sitä tai tätä, jos olisin sellainen tai tällainen... Tavoitteita elämässä saa ja pitääkin olla, mutta vaikka pyrkisi johonkin määränpäähän, pitäisi osata nauttia myös siitä matkasta. Kliseistä, mutta niin paikkansa pitävää.

Nykyään, lapsen syntymän myötä, nuo pienet onnelliset asiat ovat konkretisoituneet entistäkin enemmän. Toisaalta se saattaa johtua siitä, että haasteita on aiempaa ja totuttua enemmän, jolloin kaikkia mukavia asioita osaa arvostaakin eri tavalla. Kuten vaikkapa sitä, että ehtii kerran viikossa juoda yhden teekupposen aivan täysin rauhassa, täydessä hiljaisuudessa. Tai entäpäs se hetki, kun lapsi vihdoin pitkällisen, jopa parinkin tunnin yrityksen jälkeen painaa silmät kiinni ja antaa unelle periksi? Tai se aito nauru, joka pääsee ilmoille lapsen päästessä keinuun ja saadessaan ensimmäiset vauhdin työntämiset. Puhumattakaan niistä lapsen onnistuneista pottahommista! Tai siitä, kun huomaat, että lapsi osaa vaikkapa kätellä, sanottaessa "Päivää". Aika yksinkertaisia ja arkisia asioita, mutta kuitenkin niin paljon enemmän.








Jos tätä oloa voisi pullottaa, tekisin sen. Toisaalta, en usko, että onni itsessään katoaa minnekään. Onni on elämänasenne, jonka avulla kestää vastoinkäymisetkin. Huonot hetket ja ikävät tapahtumat. Kun keskittyy niihin asioihin, jotka elämässä ovat hyvin, alkaa pikkuhiljaa tuntea tyytyväisyyttä. Aina on asioita, jotka voisivat olla paremmin. Aina on varaa parantaa. ...mutta aina ei tarvitse miettiä, mitä elämästä puuttuu, tai minkä haluaisi olevan toisin.

Ihan aidosti olen sitä mieltä, että omaan onneensa voi vaikuttaa vain itse. Kukaan toinen ei voi luoda onnea. Toisesta ihmisestä voi saada hyvää mieltä ja hyvää oloa, mutta viime kädessä kaikki on kuitenkin kiinni siitä, miten itse asennoituu. Osaako olla tyytyväinen siihen, mitä elämässään on tähän asti saanut? Ymmärtääkö, miten voi itse vaikuttaa omaan onneensa? Erottaako oman onnensa riippumattomuuden muiden ihmisten toiminnasta? Sillä onneahan on juuri se, mitä onneksi itse määrittelemme.

Katso myös

2 kommenttia

  1. Voi elämä miten fiksusti kirjoitettu!

    "Toisesta ihmisestä voi saada hyvää mieltä ja hyvää oloa, mutta viime kädessä kaikki on kuitenkin kiinni siitä, miten itse asennoituu."

    Tämä postaus sisälsi niin suuren elämänviisauden, että vastaavaan harva kykenee. Suomessa etenkin tuntuu siltä, että kaikki vaan lietsovat kateutta ja negatiivisuutta. Mutta näin ihmisten pitäisi ajatella! Ja kun kirjoitit, että olet nimenomaan opetellut itse ajattelemaan näin, keskittynyt näkemään pienet yksityiskohdat ympärilläsi, niin se oli hienosti sanottu.

    Mä tiesin, että siihen oli joku syy, miksi mä aloin seuraamaan sun blogia. Se oli tämä.

    VastaaPoista
  2. Voi apua, kiitos, miten ihanasti sanottu. :)

    VastaaPoista