Kantamisen mukavuus ja Girasol MySol-neliöliina

by - elokuuta 14, 2015

Aiemmin valittelin siitä, miten epäsopivia nuo meillä olevat kantoreput ovat minulle tällä hetkellä. Meillähän on ollut siis Manduca ja Ergo, enkä kummankaan lantiovyötä saa riittävän kireälle, kun nuo säädöt loppuvat kesken. Tästä johtuen lapsi jää repussa ollessaan turhan alas, ja samalla mun omat lantioluut kipeytyvät ihan älyttömän paljon, ja ovat jo pelkästään puolen tunnin kantamisenkin jälkeen kosketusarat useamman päivän. Olen siis käyttänyt näitä reppuja mielestäni todella vähän. Ratkaisu onneksi löytyi suht nopeasti.

Ajattelin pitkään, että tilanne nyt vain tällä hetkellä on tämä. Jonkun ajan kuluttua tosin aloin pohtia, miten pitkään tämä sama ongelma on jo ollut olemassa, ja miten todennäköisesti se pysyy vielä suht kauan. En tiedä, mihin ikään aiomme kantaa U:ta, mutta jos vain odottelisin reppujen sopivan minulle jälleen, saattaisi niiden käyttö jäädä meillä todella vähäiseksi. Ja haluaisinhan tietenkin itsekin kantaa lastani. Nyt U on näistä fyysisistä esteistä johtuen kulkenut lähinnä isänsä kannettavana (mikä tietenkin omalla tavallaan positiivinen asia sekin). Niinpä, Manduca päätyi myyntiin, ja uudenveroinen reppu menikin kaupaksi vielä heti samana iltana. Ergon reppu meille jäi toistaiseksi, ihan jo senkin takia, että epäilytti miten mies suhtautuu uuteen hankintaani, ja siis lähinnä sen käyttämiseen.


Minkä kantovälineen sitten päädyin hankkimaan? Tärkein kantovälineen ominaisuus on tietenkin ergonomia, niin lapsen kuin kantajan. Varsinainen kantoliina ei tunnu omalta jutulta. Jo pelkästään trikooliinakin ahdisti ne muutamat kerrat, kun sitä U:n kanssa alkutaipaleella koitin. Yksinkertaisesti vain liian paljon kangasta. Rengasliinaa en ole harkinnut, mutta jos sellaisen hankkisin, niin lähinnä pieniä kantomatkoja varten. Rintareppuja en ole edes katsellut missään vaiheessa, kun niissä ergonomia ei ole lapselle paras mahdollinen, ja suositeltava kantoaika myös hyvin lyhyt. Nyt haussa oli kantoväline, jonka avulla voisi kulkea pitkiäkin matkoja. Ainakin instagramissa seuraavat tietävätkin jo, että päädyin siis neliöliinaan.

Neliöliina on käytännössä neliönmallinen kankaan palanen, jonka kulmista lähtee liinan päät. Muistuttaa malliltaan hyvin paljon kantoreppua, mutta on silti osittain melko liinamainen kantoväline. Neliöliinan etu onkin, omasta näkökulmastani, sen reppumainen muoto, mutta kuitenkin liinan pehmeys. Kantajalle säätövaraa neliöliinassa on käytännössä rajattomasti, kun olkaimina ja vyötärövyönä toimivat leveät ja (todella) pitkät liinan päät. Käytöltäänkin neliöliina muistuttaa siis hyvin paljon kantoreppua. Erona näissä on juurikin se materiaali, mutta myös sidontatapa. Omassa neliöliinassani on ohuemmat olkaimet, kun taas joissain neliöliinoissa on enemmän liinamaiset olkaimet, jotka saa levitettyä hartioille, jolloin hartioihin ei paina niin paljon, kun paino jakaantuu tasaisemmin.

Se missä repun kanssa voi vain laittaa olkaimesta käden läpi, neliöliina pitää ihan oikeasti sitoa. Mietin tovin verran, onkohan neliöliina liian hankalakäyttöinen reppuun verrattuna, mutta nyt oman käyttökokemuksen perusteella voin sanoa, että ei ole. Kaiken lisäksi, kun kolikon kääntöpuolella on huomattavasti parempi kantomukavuus, on sitomisen työläys oikeastaan muutenkin aivan toisarvoista. Eikä neliöliina ole mitenkään työläs. Aluksi hieman haasteellisempi kuin kantoreppu, mutta ei mielestäni merkittävästi. Ja toisaalta, kun tänään sidoin U:n tuohon etupuolelle, mietin mielessäni, miten helppoa se jo on. Tuntuu, että tähän saan nyt laitettua lapsen jopa paljon paremmin, mitä noihin meillä olleisiin kantoreppuihin. Selkään laittamista pitää vielä harjoitella runsaasti, ennenkuin se menee sujuvasti, mutta toisaalta, selkäänlaitto oli yhtä "hankalaa" repunkin kanssa. Tuntuu kuitenkin, että selkään lapsen saa tällä neliöliinalla huomattavasti helpommin kuin repulla, kun nuo liinan päät antavat tukea lapsen asettelemisessa paneeliin.


Neliöliinojen tarjonta tuntuu olevan aika kirjavaa. Itse valitsin selvästi reppumaisemman Girasolin MySol-neliöliinan. MySolissa suurena etuna on paneelin säädettävyys niin pysty- kuin sivusuunnassa. Tällä pystyy siis kantamaan vielä taaperoikäistäkin. Liinalapsen sivuilta pitkään tuijottelin eri värivaihtoehtoja (harkitsin myös Wompatin vastaavaa mallia), ja valinta oli kohtuullisen vaikea. Kaksi väriä olivat ylitse muiden; Alaska ja Caribe, kummatkin hyvin samankaltaisia, mutta pienellä erolla kuitenkin. Caribessa kangas oli enemmän kuvioitua ja tästä johtuen mielestäni jotenkin hienompi. No, makuasioita! Osassa MySolin valikoimaa on muuten mukava ominaisuus; käännettävyys. Liinat ovat kaksivärisiä, ja niitä voi käyttää kummin päin vain. Caribessa on toinen puoli murretun turkoosi ja toinen lämmin vaaleanruskea. On mukava, kun voi fiiliksen mukaan käyttää kumpaa väriä tykkää! Liinan mukana tulee lisäksi säilytyspussi, olkainten "kiristysvyö" (kun kannetaan lasta selässä) sekä liinaan pujotettava pussukka pienille irtotavaroille (puhelin, kukkaro, avaimet jne.).



Yllä näkyvät nuo paneelin säädöt. Lantiovyön voi siis pujottaa kahdesta eri kohdasta, riippuen, miten korkeaksi paneelin haluaa. Leveyttä taas saa säädettyä paneelin laidoissa olevilla tarranauhoilla. Kuten näkyy, MySolissa on nykyisillä säädöillä meille vielä paljon kasvunvaraa.




Mutta, millaista kantaminen nyt sitten on? Kantaminen on nyt huomattavasti muuttunut, kun saan lantiovyön vihdoin riittävän korkealle, ja lapsi ja vyö eivät paina lantioluihin. Neliöliina tuntuu myös päällä paljon mukavammalta kuin reppu kaikkine kovikkeineen ja lukkoineen. Olen kantanut liinalla niin etupuolella kuin selässäkin. Etupuolella kannan, kun menen ulos lapsen kanssa. Lähinnä siitä syystä, että haluan nähdä kyytiläisen kasvot. Varmistaa, että lapsella hattu pysyy päässä, eikä aurinko paista silmiin sekä tarvittaessa auttaa tuttia suuhun. Kotona, jossa peili on lähellä, pidän U:ta taas ennemmin selässä. Selässä kantaminen on mielestäni miellyttävämpää ja kevyempää. Myös kotitöiden tekeminen on helpompaa kun reppuilija ei ole etupuolella. Ainut, mikä MySolin hankinnan jälkeen on kipeytynyt kantamisesta, on hartiat. Nekin lähinnä siitä syystä, että olen kantanut niin vähän. Niskahartialihakset ovat kuitenkin saaneet nyt jo ihan hyvää kantotreeniä, eivätkä hartiat kipeydy enää juurikaan vaikka kantaisin lasta yli tunnin.




Miten lapsi viihtyy neliöliinassa, reppuihin verrattuna? U ei liiemmin ole sisällä viihtynyt repuissa. Liekö jonkinlainen kehitysvaihe kasvussa, mutta neliöliinassa hän on nyt viihtynyt sisälläkin, ja ihan jopa nukahtanut. Reppuun häntä en itse ole saanut nukahtamaan kuin pari kertaa, ulkona, päiväunien aikaan. Repuissakin hän on viihtynyt kyllä hyvin ulkona. Eikä MySol ole tässä asiassa poikkeus. Vähemmän hän kuitenkin neliöliinassa venkuroi ja riuhtoo, mitä repuissa. Ehkä tuo asento on tässä liinamaisessa repussa parempi, meidän lapselle sopivampi? En kuitenkaan lapsen käytöksen perusteella voi vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä siitä, onko reppu vai neliöliina hänen mielestään parempi. Kummassakin on viihtynyt mielestäni riittävän hyvin.



Kun alunperin tutustuin ergonomiseen kantamiseen, olin tietyllä tavalla hieman mustavalkoinen. Näin kantamisen vaihtoehtoina oikeastaan vain liinan ja ergonomisen kantorepun. Sinänsä harmi, koska jos olisin tutkinut asiaan tarkemmin, olisin saattanut jo heti alunperin reppujen sijasta valita neliöliinan. Toisaalta, nyt on koitettu sitten kantoreppujakin, kahta eri mallia, eikä niistäkään mitään huonoa sanottavaa ole, minä nyt vain itse olin vääränkokoinen. Tämä uusin kantoväline ei hintansa puolesta ollut se kaikista edullisin vaihtoehto, mutta tähänastisista itselleni selvästi mukavin. Jos joku nyt miettii kantorepun tai liinan hankintaa, niin suosittelen kyllä tutustumaan myös näihin MySol-neliöliinoihin!


Onko MySol teille ennestään tuttu? Miltä vaikuttaa?

Katso myös

8 kommenttia

  1. Voih, jopas onnistuit kasvattamaan neliöliina-kuumettakin entisestään! Tuo teidän liina on jo ulkonäöltään niin ihana, mutta lisäksi myös kuulostaa tosi hyvältä :) hmm....

    VastaaPoista
  2. Heippa! Kiitos ensinnäkin kivasta blogista, on päässyt jokailtaisiin lukurutiineihin:)

    Osaatko sanoa kuinka pientä nappulaa voi kantaa neliöliinassa? Vastasyntynyttäkin? (Esikoinen tulossa 26+4) Olen nyt hankkinut perus trikoisen kantoliinan, mutta tämä vaikuttaa paljon kätsymmältä! Ja kivemman näköinen:)

    VastaaPoista
  3. Hitsi nyt alkoi itseäkin houkuttaa neliöliina. Aiemmin suunnittelin hankkivani Manducan, jahka tämä kakkosbaby nyt syntyy. Mutta pitää selvästikin ottaa vielä selvää muistakin vaihtoehdoista. :)

    VastaaPoista
  4. Joo, vitsit, tekis mieli vaan kehua tätä maasta taivaisiin! :) Ollut kyllä ihan huippu mun käytössä! Mutta, tietty kertainvestointina sen verran paljon, että jos vaan saa jostain testiin vastaavaa, niin suosittelen koittamaan ensin. :) ..toisaalta, tää nyt hyvin todennäköisesti ainakin sopii melko monenkokoiselle ja muotoiselle kantajalle, kun on kuitenkin täysin vapaasti säädettävissä. ;)

    VastaaPoista
  5. Moi! Ainakin Ipanainen sivuillaan kertoo, että MySol sopii myös vastasyntyneelle (http://www.ipanainen.fi/fi/tuote/mysol-nelioliina/). Mä itse en siitä osaa sen paremmin sanoa, kun meidän oma kannettava on jo niin ryhdikäs. :) ..mutta, eiköhän tuo vastasyntyneellekin ole hyvä, kunhan vain saa riittävästi tuettua kyljet ja niskan. :)
    Trikooliinan käyttöikä on suht lyhyt, kun kovin painavaa vauvaa sillä ei pysty kantamaan, sillä kangas joustaa sitten jo liiaksi. Eli trikooliinan jälkeen tää neliö voisi ainakin olla tosi hyvä vaihtoehto teille! :)

    VastaaPoista
  6. Joo, kannattaa tutustua! Ja hei, asutaan sen verran lähekkäin, että voit kyllä tähän meidänkin neliöön halutessasi tutustua ihan livenä! :)

    VastaaPoista
  7. Vaikuttaa kiinnostavalta! Mä olen käyttänyt pääasiassa Manducaa, jossa tuntuu olevan hirmuisesti kaikkia säätöjä. Sinänsä houkuttelisi joku kevyempi vaihtoehto, jota olisi näppärä kantaa myös mukana ja ottaa käyttöön tarvittaessa, Manducaa kun ei kovin pieneen tilaan saa taiteltua... Trikooliinakin meillä on mutta se on jäänyt kaappiin pölyttymään sitten alun, kun vauva oli vielä liian kevyt Manducaan. Voisikin koittaa joku päivä miltä tuollainen 7-kiloinen tuntuu liinassa, mutta hippasen epäilyttää - varsinkaan näin lämpimillä keleillä.

    VastaaPoista
  8. Se huono puoli tässä on, että vaikka onkin liina, niin vie sitten kuitenkni taiteltuna oikeastaan saman verran tilaa mitä ihan kantoreppukin. Johtuu tietenkin siitä, kun tässä MySolissa noi olka- ja vyötäröhihnat on pehmustetut, kuten repussakin. ..mutta muutoinhan tää ainakin mun käytössä vie reppuja ihan 6-0. :)
    Trikooliinaan voi tosiaan 7-kiloinen olla jo turhan painava. Antaa se trikoo niin paljon periksi.
    Jos haluatte kokeilla tätä MySolia, niin huikkaa vaikka instaan tai spostiin, niin sovitaan treffit jollekin päivälle! :)

    VastaaPoista