Mikä susta tulee isona?

by - helmikuuta 18, 2016

Tälläkin hetkellä taitaa aika moni miettiä työuraa ja sen suuntaa. Kevään yhteishaku, pääsykokeet ja pääsykokeisiin lukeminen kun taitavat olla pikkuhiljaa ajankohtaisia aiheita. Mielenpäällä nuo jutut ovat itsellenikin siinä mielessä, että sain hiljattain töistä superhyviä uutisia liittyen omaan työsopimukseeni. Lisäksi kehittymishaluisena ihmisenä, on koulutus toki aina lähellä sydäntäni. Jos minulla olisi jokin pysyvä ammatti, se taitaisi olla ikuinen opiskelija.


Joskus ajattelin olevani uraihminen. Silloin vuosia oli kertynyt vajaa parisenkymmentä ja koulutustausta oli ylioppilas. Minua kiinnosti monipuolisesti ja vaatimattomasti kaikki; matematiikka, historia, kielet, psykologia, kirjoittaminen, tietotekniikka, ja mitä nyt ikinä saattaa keksiä. Ainut, mistä en ole ollut kiinnostunut kuin mutkan kautta, on hoitoala. Sen alan ihminen en ole. Vaikka toki, olen kyllä viettänyt päiviä sosionomin ja fysioterapeutin koulutusten pääsykokeissa (koska minua kiinnosti kaikki).

Pitkään ajattelin olevani yliopistoihminen. Luennot ja vapaampi opiskelumuoto kiehtoivat. Kuitenkin lopulta löysin itseni osittain jopa tylsästi ammattikorkeakoulusta, ja kolmen vuoden jälkeen sain käteeni liiketalouden tradenomin paperit. Kivat paperit ne olivatkin, ja vaikka meitä tradenomeja on paljon, olen ollut tosi tyytyväinen omaan koulutukseeni. 

Ammattikorkea oli käytännönläheinen, ja näin jälkeenpäin tiedän, että sovelluin sinne huomattavasti paremmin kuin yliopiston luentosaleihin. Vaikkakin toisinaan haaveilen nykyään salaa yliopisto-opiskelusta, en tosissani haluaisi opiskella enää vuosia uutta koulutusta varten. Mutta, mitä sitten ammattikorkeasta ja sen aikaisesta opiskelusta jäi käteen? Suunta!

Olin lukion aikana ja pitkään sen jälkeenkin kyllä täysin hukassa siitä, mitä haluan tehdä isona. Kuten sanoin, olin hyvin kiinnostunut monista eri jutuista, enkä oikein tiennyt, mikä oli se minun oma juttuni. Minulla oli lukiossa ystävä, joka tiesi jo yläasteella haluavansa lääkäriksi. Hän siis osasi jo lukiossa valita pitkän matematiikan. Ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen ystäväni haki lääketieteelliseen, siinä epäonnistuen, jatkoi ammattikorkeaan hoitoalan koulutukseen, ja sen jälkeen pääsikin lopulta sinne lääketieteelliseen. Nyt hän on jo valmistunut lääkäriksi. Ja olen muuten aika varma, että hän todella pitää työstään. Ystäväni urahaave oli ihailtavan selvä jo nuorena. Ja matka kohti tuota haavetta pettämättömän määrätietoinen. Minä olin tämän ystävän täysi vastakohta. Taivaanrannan maalari, joka halusi vähän kaikkea, mutta ei sitten kuitenkaan oikein mitään. (Jotenkin on kyllä onneksi jäänyt sellainen mielikuva, etten minä ole ainut tähtiä tavoitteleva tässä yhteiskunnassa...)


Mutta se suunta! Niin, sen löysin onneksi sitten lopulta ammattikorkeassa. Valmistuttuani en edelleenkään tiennyt, mitä halusin tehdä isona. Mutta tiesin edes hieman, minkä tyyppistä se on. Koulun jälkeen sain hyvän työpaikan, jossa viihdyinkin. Työ itsessään ei vain vastannut omia arvojani, ja hakeuduinkin siis jälleen uudestaan koulutuksen pariin. Käytännössä kyse oli siis jo olemassaolevan koulutukseni täydentämisestä. Tutkin enemmän itseäni ja sitä, mistä olen oikeasti kiinnostunut. 

Nyt, lähes 30-vuotiaana, voin sanoa, etten edelleenkään tiedä, mikä on se minun juttuni, tai mikä minusta tulee isona. Mutta, siitä huolimatta olen onnistunut saamaan työn, josta todella pidän. Päivätyön lisäksi teen omia projekteja, joilla tuen omaa ammatillista kehittymistäni. En tiedä, mihin työurani lopulta johtaa, eikä se suoraan sanottuna enää edes mietitytä. Teen asiat tunteiden pohjalta ja haluan tehdä juttuja, joiden takana voin seistä.

Olenko sitten uraihminen? No, en koe, että minulla olisi sellaista uraa, jonka perusteella voisin sanoa olevani. Mutta olen siinä mielessä, että pidän työnteosta. Ja se, mitä olen aina halunnut, jopa silloin, kun en tiennyt mitä varsinaisesti haluan, on se, että työn pitää olla itselle mieluista ja sellaista, jonka tekeminen tuottaa iloa. Nyt olen siinä pisteessä. Ja toisaalta koen, että olen nähnyt aika paljon vaivaakin sen pisteen saavuttamiseksi. Sillä perustein voisin ehkä todeta olevani uraihminen, joskin nautin suunnattomasti vapaa-ajasta ja kotoilusta. Työt jäävät töihin!

Mikä sitten minun vinkkini olisi näiden asioiden kanssa seikkaileville? Seikkailkaa! Älkää laittako itseänne mihinkään tiettyyn lokeroon. Kokeilkaa asioita, varsinkin niitä epämukavia ja niitä, joista ette arvellut pitävänne. Mutta, tärkeimpänä, älkää kyselkö itseltänne liikaa. Älkää asettako itsellenne aikarajoja oman itsenne löytämisen kanssa. Te nimittäin tutustutte itseenne joka päivä. Haaveet muuttuvat, ja monesti ne arvotkin. Tehkää asioita, jotka nyt tuntuvat hyviltä, niin saavutatte asioita, joista nautitte!

Ja hei, älkää missään nimessä kysykö multakaan, että "Mikä susta tulee isona?", koska tuskin osaan vastata siihen vuosikymmenienkään päästä! Eikä mun onneksi edes tarvitse. Musta tulee juuri se, mitä itse haluan.


Katso myös

10 kommenttia

  1. Siistii!! Meitä on sitten kaksi :) Lokeroimatonta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Onneksi. :') Ei ole niin yksinäistä! :D

      Poista
  2. Ihana postaus! Olet kyllä ihan oikeassa tuossa itsensä etsimisessä ja varsinkin siinä, ettei sille voi laittaa aikarajaa!

    VastaaPoista
  3. Hyvä teksti! Täällä on käyty ihan samanlaisia ajatuksia ja vaiheita läpi. Nyt tosin tuntuu, että aika selvillä kaikenlaisten kokeilujen jälkeen ollaan. Musta meinaan tuntuu, että markkinointi ja viestintä on se mun juttu. Mutta hei eipä sitä tarvii vielä lopullisesti päättää, aina voi vaihtaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtamalla joo joskus paranee! :) Mä oon kanssa markkinointiin (digitaaliseen) jämähtänyt ja se tuntuu hyvältä juuri nyt. :)

      Poista
  4. Kiitos! Koen olevani pisteessä, missä en kuvitellut koskaan olevani. Vaikea luopua uraunelmista ja sopeutua nykyiseen. Ehkä vielä joskus. Joskus pitää vaan kuunnella havoittuvaa ihmistä sisällään ja alkaa elämään. Mukavaa kevään jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsensä kuuntelu on kyllä ehdottomasti se kaikista tärkein! :)

      Poista
  5. Hyvä kirjoitus :) Seikkailu ja kokeilu ovat tärkeitä, etenkin, kun eläkevirat ovat yhä harvemmassa. Ja muutenkin :)

    On hassua, että painostetaan valitsemaan ammatti ja opiskelupaikka tosi nuorena ja valmistumaan nopeasti, koska harvalla nuorella on tarpeeksi itsetuntemusta siihen. Aivotkin kehittyvät vielä pitkälle yli kaksikymppiseksi.

    Aurinkoista kevättä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut asiaa. Ja mielenkiinnon kohteetkin monella muuttuvat elämänkokemuksen ja ehkä arvojenkin muuttumisen myötä.

      Poista