Pari sanaa kantamisesta (ja vanhemmuudesta ylipäänsä)

by - kesäkuuta 26, 2016


Pari sanaa kantamisesta, ja vanhemmuudesta. Ensinnäkin, "Se on vain vaihe." on ihan totta. Ei pitäisi erehtyä kuvittelemaan, että vaiheet ovatkin jotain lopullista. Näin kävi meillä (minulla) kantamisen suhteen. Haikein ja surullisin mielin myin ihanan ja superhyvän neliöliinamme (Girasol MySol) jo pitkä tovi sitten onnekkaalle uudelle omistajalle. Vaikutti siltä, että kävelemään oppinut, motivoitunut ja innostunut taapero ei halunnut kulkea enää rattaissa saatika sitten kantovälineessä. Arvelin, ja olin vakuuttunut siitä, että kantaminen kantovälineellä on tämän lapsen osalta tässä (ja kun toinenkaan ei nyt ole suunnitelmissa niin...).

Nyt kesällä kuitenkin aloimme taas kaipaamaan ulkoilussa vapautta, jonka kantoväline suo. Rappuset, kapeat polut, pehmeät hiekkarannat... Niin, mm. ne kaikki ovat ei ratasystävällisiä asioita. Ja minä kun toivoisin ystävällisyyttä. Päädyinkin jo tutusti jälleen selaamaan Facebookin Kantovälinekirppiksen myynti-ilmoituksia vain todetakseni, että Girasolin MySol -neliöliinan uudelleenhankinta samalla kuosilla on jokseenkin toivotonta, kun se on kaupoistakin loppu. Pitkällisen hampaiden kiristyksen ja oman tyhmyyden jankkaamisen jälkeen kuitenkin päädyin yllättäen hankkimaan kantoliinan. Ja kaikenlisäksi vielä uuden.




Juhannus meni siis pitkälti uuden liinan pehmittelyssä ja ihastelussa. Pahin pelkonikin kantoliinan suhteen mureni, kun taapero viihtyi siinä! Parin päivän liinailuhetkien jälkeen hän jopa kysyttäessä (haluaako liinan kyytiin) vastasi ehdottoman tiukkaan sävyyn haluavansa. Pienikokoinen taapero kulkee kantoliinassa vielä hyvin edessäkin, mutta tarkoitus on luonnollisesti opetella myös selkäsidontoja (tai edes yksi hyvä) ja lyhyitä matkoja kantaa myös lonkkasidonnassa (joskin koon 5 kantoliina tuntuu hivenen pitkähköltä lonkkasidontaan ainakin näin aloittelijaliinailijalla).

No, tarinan opetus on kuitenkin edelleen se, että mitä vanhemman roolissa oletitkin, pitää paikkansa vain lyhyen hetken. Se ruoka, mistä lapsi ei kaksi viikkoa sitten pitänyt, onkin herkkua kolmen viikon päästä. Tai se kulkemisen muoto, johon lapsi ei enää kuukausiin ole suostunut, onkin kuuminta hottia ensi kuussa.


PS. Meidän kantoliina on Liinalapselta ostettu kotimainen taaperolaadun Vanamon Kide Hetki -kantoliina, koossa 5. Riittää meillä myös miehellä kietaisuristi-sidontaan. ..joskin epäilen, että kyseinen mies ehkä salaa toivoisi itselleen kantoreppua, ilman ylimääräisiä sidontahommia, mutta tästä huolimatta tukee avopuolisoaan tämän valinnoissa. (Eh heh.)

Katso myös

2 kommenttia

  1. Ihana liina!

    Hassuja kyllä nämä kantoliinahommat, minulla on vuoden ikäinen lapsi ja menossa jo kolmas kantoliina. Tai senkin juuri möin, eli haussa jo neljäs. Kun sitä ihanan täydellistä ei vaan löydy, vaikka hyviä on kyllä kaikki tähän astiset olleet. Mutta kaiken kaikkiaan ihanaa minusta tämä liinailu ja itsekin vähän haikeudella odotan että nytkö se sitten loppuu. Mutta ehkei sen siis vielä tarvitsekaan!

    VastaaPoista
  2. Ihania kantoliinakuvia! Semisti harmittaa, etten koskaan saanut kokea kantoliinailua omien lasten kanssa. Kukaan ei auttanut esikoisen kanssa liinailukokeiluissa ja toista tuli kannettua kädet vääränä ilman liinaa. Mutta kyllä kantoliina on niin mainio keksintö, olen onnellinen että nykyäidit ovat sitä nostaneet unholasta esille ja sen suosio varmasti senkun nostaa päätään!

    Kerrassaan suloiset kuvat, oijoi!

    VastaaPoista