Lapsivapaa ja retki Pomponrahkalle

by - lokakuuta 08, 2017

Niitä viikonloppuja, kun lapsi viedään varta vasten hoitoon, on meillä varsin harvoin. Ollaan aika tiivis tiimi, ja tehdään paljon asioita juurikin perheenä. Me aikuiset toki käymme omissa menoissamme satunnaisesti, yksin tai omien ystäviemme kanssa. Kodin ulkopuolinen parisuhdeaika on meillä loppujen lopuksi melko vähäistä, mutta sitä kuitenkin on. 


Eilen vietimme päivän miehen kanssa kaksin Turun keskustan kulttuuritarjonnasta nauttien (New Performance Turku ja WAMbience -festivaalit kiinnostivat ja houkuttelivat onnistuneesti). Kaupunki- ja kulttuurimenojen lisäksi päädyttiin kuitenkin hakemaan mielenrauhaa Pomponrahkan luonnonsuojelualueelta. Tunnin lenkki auringonlaskun aikaan raikkaassa ulkoilmassa luonnon keskellä olikin aivan täydellinen mindfulness-hetki.





Pomponrahka on Turun lentokentän lähellä sijaitseva suojeltu suoalue. Me kiersimme noin parin kilometrin pituisen pitkospuureitin ja totesimme sen myös taaperokelpoiseksi. Kunhan sopiva sää siis osuu sopivaan päivään, päästään koko perheen voimin kiertämään tuo samainen reitti! Ehkä kuitenkin touhukkaan taaperon kanssa tosiaan odotellaan sitä hieman kuivempaa ilmaa, sillä ainakin oma tuntuma oli, että märät pitkospuut olivat melko liukkaita.

Pomponrahkan alueen läheisyydessä on muuten myös Kärsämäen Pirunpesä, jonne teimme retken keväällä. Kummatkin luontokohteet on näppärä yhdistää samalle retkelle! ...tai nauttia pienemmissä osissa, kuten me teimme (ja teemme). Vaikka pakko myöntää, että minua ei taida saada katsomaan uudestaan Pirunpesää vielä pitkään aikaan. Oli vähän turhan jännittävä kokemus näin vilkkaan mielikuvituksen omaavalle.





Ja mitä tulee siihen eiliseen parisuhdeaikaan, niin monipuolinen päivä oli onnistunut. Ja äkillinen päähänpisto sovittaa ohjelmantäyteiseen päivään vielä pieni ulkoiluretki oli kymppi plus! Luonnosta saa mukavasti energiaa ja juuri sitä mielenrauhaa, jota sieltä lähdimme hakemaankin. Sopivan erilaista hektiseen kaupunkieloon. 





*Jennin pipo saatu Klo Designilta.

Katso myös

4 kommenttia

  1. Ihanaa kun olette päässeet viettämään omaa aikaa! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kerrankin jotain muutakin kuin pelkkä yhteinen kauppareissu lapsen ollessa mummolassa. :D

      Poista
  2. Vitsit toi viimeinen kuva on kiva! <3

    VastaaPoista