Perfektionistin armollisempi vuosi

by - tammikuuta 21, 2018

Tänä vuonna minä (kuten monet muutkin) aion viettää armollisempaa vuotta. Olen monissa asioissa perfektionisti. Toisissa jopa ihan liiallisuuteen asti (pakkomielteiksikin voisi kutsua). Vastapainoksi sentään joissain asioissa osaan kyllä olla rennompi ja hällävälitellä.




Mutta, armollisempi. Ennen kaikkea siksi, että perfektionismi kasvattaa itsekritiikkiä ja nostaa rimaa tarpeettoman korkealle. En ajattele että haluaisin olla paras, mutta perfektionismius minulle tarkoittaa sitä, että yritän suoriutua kaikesta parhaani mukaan. ..ja aina ei tarvitsisi. Se syö hauskuutta ja huolettomuutta. ...mikä taas tekee asioista vakavampia ja lisää paineita.

Joskus riittäisi ihan vaan se, että tekee asiat. Aina ei tarvitse suoriutua itselleen parhaalla mahdollisella tavalla. Joskus riittäisi vaan, että suoriutuu ylipäänsä. Toistelen tätä siksi, että vaikka tiedostan nämä asiat, on niitä yllättävän vaikea noudattaa. On tosi vaikea tehdä asioita "väärällä kädellä", sinnepäin. Mutta jossain vaiheessa sitäkin on pakko tehdä, sillä arjessa voi olla vain tietty määrä niitä tärkeitä asioita, joihin panostaa täysin.

Nyt pitäisi kääntää uusi sivu.

...se vähän vähemmän puhtaan valkoinen. Ja käännänkin. Koska on ihan okei, että ei anna aina kaikelle tekemälleen itsestään kaikkea. Että joskus tekee valintoja ja luottaa omaan intuitioon. Antaa itselleen luvan tehdä vain sen verran kuin täytyy. Ja se "täytyy" ei tarkoita sitä, mihin kaikkeen pystyy, vaan sitä, että jutut on hoidettu niiden vaatimalla tasolla.




Olen kuvannut itseäni aika pitkään termillä boheemi perfektionisti. Ja kuvailisin edelleenkin, tarkoittaen sitä, että olen perfektionisti monissa asioissa, mutta toisissa erityisen boheemi ja huoleton. Sitä vielä jos kehittäisin pidemmälle, niin haluaisin perfektionismissakin olla boheemimpi. Ehkä joskus olenkin.



PS. Kuvituksena teemaan sopivasti "vain" puhelinkuvia. ...jotka riittävät.

Katso myös

0 kommenttia