Iho kauniimmaksi huolenpidolla (sis. ARVONTA ja ALEKOODI)

by - maaliskuuta 01, 2018

Yhteistyössä EkoKauneushoitola Karoliina K.

2,5 kuukauden takainen käyntini ekokosmetologilla osoitti, miten tärkeää oman ihon hoitaminen onkaan. Käynti motivoi ihonhoitorutiinien kohentamiseen, ja testiin saamani Frantsilan tuotteet ovatkin olleet nyt säännöllisessä käytössä kosmetologikäynnistäni alkaen.


Kun joulukuun puolessa välissä kävin ekokosmetologilla, olin innostunut. Astuin nimittäin Tupalanmäen Puodin ovesta ulos virkistyneenä, ihon hehkuessa. Olokin tuntui hassun kepeältä. Ikääntymisen merkeiksi ajattelemani juonteet olivat lähes tiessään kasvohoitojen myötä, sillä rypyiksi kuvittelemani huolestuneen näköiset viivat otsalla johtuivatkin vain pintakuivasta ihosta, joka nyt näytti terveeltä ja hyvinvoivalta.

Iho on siitä jännä asia, että ainakaan itse en välttämättä ole edes huomannut sen voivan huonosti. Vasta kun näen sen paremmassa kunnossa ymmärrän, että ihoni on näyttänyt paljon kehnommalta ja minä sen myötä väsyneemmältä ja valjummalta. Koska muutos oli niin näkyvä ja tuntuva, oli myös helppo innostua päivittäisistä ihonhoitorutiineista. Aiemmat ihonhoitorutiinini ovat olleet ...olemattomat. Rutiiniksi tai hoidoksi tuskin voi kutsua satunnaista kasvojen rasvaamista. 


Sain ekokosmetologi Karoliinalta testiin Frantsilan tuoteperheen tuotteita, joilla hän myös teki minulle ekokauneushoitolansa Uniikin hoidon. Tunnollisesti olen käyttänyt näitä tuotteita päivittäin kosmetologilla käymisestäni alkaen (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) - en ihan aina aamuin illoin, mutta usein sitäkin. Olen itse aika vaikuttunut Frantsilasta tuotemerkkinä muutamastakin syystä:

Kotimainen perheyritys. Musta Frantsilan yritys kuulostaa oikeasti ihanalta. Sen toiminnan pääajatukset (luonnonmukainen viljely, kestävä kehitys, ihmisen kokonaisvaltainen hoitaminen) on helppo hyväksyä ja omaksua.

Käytettävyys. Ainakin omat testissä olevat tuotteeni ovat olleet hyviä käyttää. Ja puhun siis ihan pakkaussuunnittelusta. Rasvatuubeista on helppo saada sopiva määrä rasvaa, suihkepulloista niin ikään tulee hyvänlainen määrä ja purkit ylipäänsä sopivat kokonsa puolesta käteen hyvin.

Monipuolinen tuotevalikoima. Frantsilan tuotteita on paljon. Valikoimasta löytyy tuotteet ihan koko perheelle. Ihonhoitotuotteiden lisäksi Frantsilalla on myös esimerkiksi laaja valikoima eteerisiä öljyjä.

Ja siitä monipuolisuudesta puheen ollen. Meilläkin oli ja on edelleen testissä paitsi minulle myös koko perheelle sopivia tuotteita. Mies testaili esimerkiksi Rauha palasaippuaa, jota oman käyttökokemuksen perusteella ostaisi nyt jatkossakin. Perusvoide oli meillä tähän asti niitä harvoja tuotteita, joita ei oltu vaihdettu vielä luonnonkosmetiikan versioon. Testissä oleva Frantsilan Koko perheen perusvoide on sopinut meille kaikille hyvin - ja sitä on käytetty siis tarvittaessa.


Uudet ihonhoitorutiinit

Sain Uniikin hoidon jälkeen Karoliinalta hyvät neuvot ihonhoitoon, ja niitä olenkin pyrkinyt parhaani mukaan noudattamaan. Myönnän, en ole aina tehnyt kaikkea aamuin illoin, mutta jos jostakin olen pitänyt kiinni, on se ollut kasvovesi. Käytin kasvovettä ja kasvomaitoa nuorempana, koska niin kai kuului tehdä. Sitten se vaan jäi, sillä en oikeastaan ihan ymmärtänyt, miksi piti tavallisen veden lisäksi käyttää kasvovettä. Vaan nytpä tiedän, että kasvovesi itseasiassa kosteuttaa ihoa. Haa! Piti elää yli kolmekymppiseksi, jotta opin tämän. Parempi nyt, kun ei ollenkaan.

Ihonhoitorutiinini ovat melko yksinkertaiset ja tyypilliset. Suihkun yhteydessä ja tarvittaessa puhdistan kasvot Frantsilan hellävaraisella puhdistusemulsiolla. En nykyään käytä meikkiä oikeastaan ollenkaan, joten iho pysyy senkin ansiosta melko puhtaana. Aamuin illoin käytän siis kuitenkin kasvovettä. Kummassakin (sekä puhdistusemulsiossa että kasvovedessä) on ruusuinen tuoksu ja se on omaan makuuni oikeastaan aika ihastuttava. Vähintään kerran päivässä myös levitän kasvoille rasvaa. Silmien ympärille omaansa ja muualle kasvoihin sitten omaansa. Frantsilan kasvorasvoissa on mielestäni ollut tähänastisista miellyttävin koostumus - ei liian vetinen, mutta kuitenkin sopivan pehmeä levittyäkseen hyvin.

Näillä keinoin olen saanut ihon pysymään näin pakkasillakin pehmeänä ja hyvin kosteutettuna. On ollut aika ihana tunne, kun iho ei kutise ja kiristä, kuten aiemmin. Säännöllinen ihonhoito siis nähtävästi kannattaa. Vaikka musta kyllä tuntuu, että kaikki muut sen ehkä jo tiesivätkin. ...mutta on ollut hyvä nähdä ihan konkreettisesti, miten suuri ero on iholla, joka on vähän jopa unohdettu ja jätetty selviämään yksinään sekä iholla, joka saa säännöllistä huolenpitoa.



Uniikki ja kokonaisvaltainen hoito

Ihonhoitorutiineja edelsi Karoliinan minulle tekemä Uniikki hoito Tupalanmäen Puodissa Liedossa. Uniikki hoito on räätälöity hoitokokonaisuus ja se mietitään yhdessä ekokosmetologin kanssa kulloisenkin tarpeen mukaan. Uniikki hoito voidaan rakentaa siis hyvinkin yksilöllisesti.

Minun hoitoni sisälsi kasvohoidon lisäksi myös muun muassa hierontaa eteerisillä öljyillä ja detox-hoidon dekolteen, rinnan ja kainaloiden alueelle. Kyseiset hoidot Karoliina valitsi minulle sen mukaan, mitä olimme jutelleet jo aiemmin sekä vielä paikan päällä. Detox-hoito tehtiin tukemaan siirtymistäni luonnonkosmetiikan deodoranttiin, kasvohoito ja turvenaamio puhdistamaan ja kosteuttamaan pintakuivaa ihoani, hieronta taas rentouttamaan sen hetkistä kiireestä stressaantunutta mieltä ja kehoa.

Monipuolisen ja kokonaisvaltaisen hoidon ansiosta olo tuntui kosmetologikäynnin jälkeen todella hyvältä ja energiseltä, mutta samalla hyvin levänneeltä. Kieltämättä en olisi uskonut, miten suuri vaikutus yhdellä kosmetologikäynnillä voi olla! Sain paljon ajatuksia ja neuvoja Karoliinalta. Pohdimme myös esimerkiksi joka kuukausittaisia PMS-haasteitani. (Näihin palaan vielä myöhemmin!) 

Mielestäni on ollut aika superia, että reilusti yli kaksi kuukautta sitten tekemäni kosmetologikäynti vaikutti näin paljon ihan jo omaan arkeenkin. Vaikka olen viime vuosina käyttänyt meikkiä koko ajan vähemmän ja vähemmän, väheni se kosmetologikäynnin myötä käytännössä olemattomiin (poikkeusiltoja/juhlia toki on ollut), sillä iho näyttää omaan silmääni niin paljon paremmalta, etten oikeastaan edes näe tarvetta peitellä sitä enää ollenkaan meikillä. Ja se onkin kaikkein parasta! (Aiemmin kyllä koin tarvetta, mutta en välttämättä välittänyt siitä 1) laiskuuden 2) osaamattomuuden 3) kemikaalikuormituksen takia. Hah.) Joka tapauksessa Uniikki hoito oli paljon kokonaisvaltaisempi, mitä alunperin osasin ajatellakaan.


Rauha luomusaippua

ARVONTA

Blogin lukijoiden kesken arvotaan nyt ihanaihanaihana Uniikki 1,5 tunnin räätälöity hoito Frantsilan tuotteilla Tupalanmäen Puodissa, Liedossa! Puoti sijaitsee noin 10 minuutin ajomatkan päässä Turun keskustasta ja on hyvien kulkuyhteyksien päässä. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän blogitekstiin. Kerro vaikka, ovatko Frantsilan tuotteet tuttuja ennestään ja onko sinulla tuoteperheessä jo jotakin henkilökohtaisia suosikkeja!

Kerrataan vielä:
Palkintona siis Tupalanmäen Puodin 1,5 tunnin räätälöity hoito Frantsilan tuotteilla.

Osallistu kommentoimalla:
Kerro, ovatko Frantsilan tuotteet ennestään tuttuja ja onko sinulla tuoteperheestä jo jotakin omia suosikkeja. Muista liittää mukaan myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan yhteyden, mikäli voitto osuu kohdallesi!

Arvontaan voit osallistua sunnuntaihin 11.3.2018 saakka.

ALEKOODI

Ja hei toinenkin kiva juttu! Nyt koodilla hiekka20 saa 20% alennusta kaikista Frantsilan tuotteista sekä Tupalanmäen Puodin myymälässä että verkkokaupassa! Alekoodi on voimassa 31.3.2018 asti.



Karoliina K.:n EkoKauneushoitola toimii Tupalanmäen Puodissa, joka on Liedossa sijaitseva ekokauppa, jonka tuote- ja palveluvalikoima on monipuolinen ja suunniteltu tukemaan kokonaisvaltaista hyvinvointia. Puodin osoite on Hanhipolku 2 L 1, 21420 LIETO. Tarkemmat tiedot ja aukioloajat löydät Tupalanmäen Puodin omilta sivuilta.

Katso myös

15 kommenttia

  1. Jotain olen joskus kokeillut, mutta nyt ei tule mieleen, mitä.. Hyviä tuotteita kuitenkin.
    Osallistun arvontaan, jospa voiton osuessa järjestyisi reissua siihen suuntaan.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Frantsilan tuotteet eivät ole tuttuja, mutta Tupalanmäen puodin ohi tulee ajettua useinkin. Olisi siis mukava päästä sinne kerrankin hemmoteltavaksi! :)

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  3. Karoliinalla tullut käytyä kasvohoidossa paristi. <3 frantsilan tuotteista kotoa löytyy ainoastaan turvetta, joka on ihan huippu juttu, mukana ehdottomasti!

    Lapsekkaana(ät)Gmail.com

    VastaaPoista
  4. Karoliinalla olen käynyt kasvohoidossa. Frantsilan tuotteista ei ole kokemusta kuin turpeesta. Mukana!

    thlaukkanen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  5. Eivät ole vielä tuttuja.

    katsku88@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Tuotteista minulle ei ole tuttuja paitsi selluvoidetta oon kokeillu.

    elisa.puustinen@gmail.co.

    VastaaPoista
  7. Frantsilan tuotteet eivät ole tuttuja. Tupalanmäen puoti on tuttu. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on juuri sitä mitä Puodin ihanien naisten palvelut ja tuotteet tarjoavat <3
    anna@designdistribution.fi

    VastaaPoista
  8. Muistan kokeilleeni ennen vain silmänympärysvoidetta.

    Vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Muutamat Frantsilan tipat ja 11 yrtin salva ovat tuttuja. Ihania tuotteita! Ja ihanalta kuulostaa tuo hoitolakin.

    Leena / lekaho@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Tuttuja on, Rose kasvovoide on ollut yksi suosikkini. :)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  11. Frantsila on tuttu merkki, mutta tuotteita en vielä ole päässyt testaamaan. Hoitolassa käynti olisi varmasti ihana kokemus!
    Elina/ elina_matero@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Ei ole tuttuja, mutta täytyy ehdottomasti tutustua! Kasvohoito menisi lahjaksi ystävälleni, joka käyttää eko- ja luonnonkosmetiikkaa. Olisi ihan täydellinen hänelle!
    annika.vaajapuro@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Vielä en ole näitä tuotteita itse kokeillut, vaikkakin luonnonkosmetiikasta on tullut olennainen osa ihonhoitorutiineja auttaen lievää aknea.
    Minja.odai@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Oi että! Tahtoo myös hehkuvat kasvot! En ole koskaan käyttänyt frantsilan tuotteita. Pakkaukset näyttää ihanille, tarvii kokeilla.

    VastaaPoista
  15. Oi ois ihanaa päästä hemmoteltavaksi! Tuotteet ei ole tuttuja, mutta luonnonkosmetiikka kiinnostaa aina :)

    VastaaPoista