Valitse aurinkosuojasi oikein

by - toukokuuta 10, 2018

Aurinkosuojan valitseminen voi tuntua yksinkertaiselta. Kaupan hyllyltä sopivan suojakertoimen päättäminen ei kuitenkaan riitä, vaan aurinkorasvoista olisi hyvä selvittää hieman enemmän. Aurinkosuojan tarkoituksena on suojata ihoa haitallisilta UV-säteiltä, mutta ääripäässä suoja itsessään voi olla haitallista.

Alga Marikselta löytyy muun muassa omat aurinkosuojat kasvoille ja after sun-voide. Vaihtoehdoista löytyy myös kevyesti sävyttävä kasvovoide (kuvassa keskellä).

Auringon UV-säteily

Auringon UV-säteilystä puhuttaessa on hyvä ymmärtää, että auringosta tulee UVA- ja UVB-säteilyä. Näistä haitallisempana pidetään UVB-säteilyä, joka aiheuttaa ihon punoittumisen ja palamisen, jos auringossa ollaan liian pitkä aika. UVB-säteily vaikuttaa siis ihon uloimpaan kerrokseen. UVA-säteily tunkeutuu ihossa syvemmälle ja vähentää ihon kimmoisuutta ja aikaansaa ryppyjä, eli vanhentaa ihoa. Kumpikin (UVA + UVB) aiheuttaa ihon ruskettumista, mutta myös lisää ihosyövän riskiä.

Ruskettuminen

Ruskettumiseen liittyen kannattaa muistaa, että se on merkki ihosolujen vauriosta. UV-säteilyn aiheuttama DNA-vaurio iholla alkaa tuottaa pigmenttiä, joka näkyy rusketuksena. Se on ihon oma suojakeino, jolla se pyrkii estämään solujen lisävauriot.

Pieni osa suomalaisista (5%) on niin vaaleaihoisia, etteivät he rusketu lainkaan, mutta iho palaa erittäin helposti. Isompi osa (25%) taas kuuluu heihin, joiden iho palaa helposti ja ruskettuu huonosti. Suurin osa (60%) suomalaisen geeniperimän omaavista ruskettuu hyvin ja palaa joskus. (Terveyskirjasto, 2016.)

Biosoliksella on laaja aurinkotuoteperhe.

Oikeanlaisen aurinkosuojan valitseminen

Suojakerroin

Aurinkosuojien kertoimet viittaavat siihen suojaan, jonka voide antaa nimenomaan palamista aiheuttavia UVB-säteitä vastaan. Mitä korkeampi kerroin on, sitä pidempään auringossa voi olla. Suojakertoimet merkitään SPF-lyhenteellä (Sun Protection Factor).

Jos suojakerroin on esimerkiksi 15, se tarkoittaa, että auringossa voi oleilla 15 kertaa niin pitkään kuin ihon oma suoja-aika on. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että aurinkosuojaa on levitetty iholle riittävästi. Ihon oma suoja-aika riippuu ihon vaaleudesta ja on suomalaisilla yleensä 10-30 minuuttia. Vaalealle iholle suojakerroin olisi hyvä olla ainakin 30 ja lapsille aina yli 50.

Fysikaalinen vs. kemikaalinen suoja

Aurinkosuojien valikoimasta löytyy suojia, joissa on joko kemikaalinen tai fysikaalinen suoja tai molemmat. Ero kemikaalisen ja fysikaalisen välillä on erityisesti siinä, miten ne toimivat. Kemikaaliset suojat imevät UV-säteilyn itseensä, muuntaen sen turvalliseksi lämmöksi. Fysikaaliset suojat taas toimivat kuin peili, heijastaen UV-säteilyä pois iholta. Kummassakin on siis UV-filtteri, joka fysikaalisissa suojissa on usein titaanioksidi. Kemikaalisissa suojissa filtterinä voi toimia esimerkiksi oksibentsoni.

Kemikaalisten suojien haitoista on puhuttu jo pitkään. Ne häiritsevät hormonitoimintaa ja pahimmillaan voivat aiheuttaa jopa syöpää. Kemikaalinen suoja myös allergisoi herkemmin kuin fysikaalinen. Haitat eivät kuitenkaan rajoitu vain omaan kehoomme, nimittäin myös ympäristömme kuormittuu.

Fysikaalinen aurinkosuoja ei imeydy ihoon samalla tavoin kuin kemikaalinen, vaan jää ihon pinnalle ja muodostaa siihen suojakerroksen. Näin se ei allergisoi yhtä herkästi. Fysikaalista suojaa suositellaan käytettäväksi varsinkin herkkäihoisille ja lapsille. Fysikaalinen aurinkosuoja on luonnollinen ja myös ympäristöystävällisempi valinta. Luonnonkosmetiikan aurinkosuojissa (jotka ovat aina fysikaalisia) ei ole myöskään nanopartikkeleita, joiden haitoista niin ikään on puhuttu jo pitkään.

Fysikaalisten aurinkosuojien huonona esteettisenä erityispiirteenä on pidetty sitä, että ne jättävät iholle vaalean kerroksen, kun kemikaalinen suoja taas imeytyy ihoon. Viime vuosina fysikaaliset suojat ovat kuitenkin kehittyneet ja vaalean ihon kaihtajat on otettu huomioon entistä paremmin.

Acorellen aurinkosuojat on helppo suihkuttaa iholle ja levittää. 

Biosoliksella on tarjolla erilaisia vaihtoehtoja - öljyä ja voiteita, käsin levitettäviä ja spray-suihkeita.

Aurinkosuojan levittäminen

Fysikaalinen suoja toimii heti kun se on levitetty iholle. Kemikaalinen suoja suositellaan levitettäväksi iholle 30 minuuttia ennen aurinkoon menemistä. Aurinkovoidetta tulisi levittää iholle tasaisesti kunnon kerros, johon suojakin osittain perustuu. Jos voidetta ei levitetä riittävästi, ei sen suojakerroin pidä paikkaansa ja suoja-aika lyhenee entisestään. Voidetta täytyy lisätä säännöllisesti noin parin tunnin välein ja aina esimerkiksi hikoilun ja uimisen jälkeen.

Suojaudu auringolta myös muilla tavoin

Pelkkään aurinkovoiteen suojaan ei kannata tuudittautua. Vältä suorassa auringossa olemista keskipäivän aikaan, kun auringonpaiste on kuumimmillaan klo 11-15. Suojaa aina ensisijaisesti tiheäkankaisilla vaatteilla ja aurinkolaseilla. Muista, että tumma vaate suojaa vaaleaa paremmin. Käytä päässä esimerkiksi lierihattua, joka suojaa myös niskaa.

Muista myös after sun -voiteet! Ne rauhoittavat ihoa. After sun -tuotteet on yleensä tarkoitettu käytettäviksi aina auringossa oleilun jälkeen, vaikka monet meistä käyttävätkin niitä vasta sitten kun iho on jo palanut.

Muistilista aurinkovoiteen valintaan:

1. Tarkista, että aurinkovoide suojaa sekä UVA- että UVB-säteiltä.
2. Valitse ympäristöystävällisempi ja vähemmän allergisoiva fysikaalinen aurinkosuoja.
3. Valitse riittävä suojakerroin.
4. Kasvoille ja vartalolle on omat rasvansa, mutta vartalolle tarkoitettua rasvaa voi käyttää myös kasvoilla.

Alga Mariksen ja Biosoliksen after sun -tuotteita.

Lapsille soveltuvat eri aurinkotuotteet kuin aikuisille. 

Lapsen suojaaminen auringolta

Lapsena ihon liiallinen auringonsaanti, eli palaminen, on vaarallisempaa kuin aikuisena ja se lisää selvästi ihosyövän riskiä.

Lasten auringolta suojaamisessa tärkeintä on vaatetus ja ensisijaisesti suojaaminen tulisikin hoitaa sillä tavoin. Alle 2-vuotiaalle ei suositella aurinkorasvan käyttämistä ollenkaan, mutta ihan vauvoillekin on jo tarjolla omia aurinkosuojia. Varjossa oleskelu ja oikeanlainen vaatetus ovat kaiken a ja o ihan perheen pienimpien kanssa.

Kaupoissa on myynnissä UV-vaatteita (esimerkiksi uimapukuja), jotka on suunniteltu nimenomaan suojaamaan UV-säteilyltä. Nyrkkisääntönä voi kuitenkin muistaa tiheäkankaiset ja tummemmat vaatteet sekä päähineen, jossa on lieri tai muu niskaa ja korvia suojaava kangas. Silmät tulee suojata aurinkolaseilla.

Leikki-ikäisten kanssa kuumimmat helteet saattavat olla jo hankalia pelkillä vaatteilla suojaamisen kanssa ja aurinkovoiteella alkaa olla käyttöä. Lapsen herkälle iholle aurinkosuojaksi kannattaa ehdottomasti valita fysikaalinen aurinkosuoja, jonka suojakerroin on 50 tai 50+. Lapsen iho on aikuisen ihoa ohuempi, joten käytä vain lapsille tarkoitettuja suojia.

Acorellen ja Biosoliksen lasten aurinkovoiteet.

Nauti kesäpäivistä - mutta pidä maltti mielessä

Ensimmäisten lämpimien päivien aikana nähdään joka vuosi sama ilmiö, kun innokkaimmat jo makoilevat puistoissa puolipukeissa. Yleisestihän rusketusta ja päivettymistä pidetään kauniina ihon piirteenä. Vaaleahipiäiset, jotka eivät rusketu lainkaan tai vain hieman, taas harmittelevat kalpeaa ihonsävyään. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä jo aiemmin mainittu tosiasia siitä, että rusketus on ihon oma tapa torjua haitallista UV-säteilyä. On siis hyvä miettiä, haluaako omaa ihoaan rasittaa miten paljon. Aurinkosuoja kuuluu ehdottomasti jokaisen kesäkassin vakiovarusteeksi, sillä jopa pilvisenä päivänä UV-säteilyä tulee ihollemme!


*Kaikki kuvissa näkyvät aurinkovoiteet ovat luonnonkosmetiikkaa ja niissä on fysikaalinen suoja. Tuotteet kuvauslainassa EkoKauneushoitola Karoliina K:lta. Osa saatu omaksi.


Lähteet:

Tieteen Kuvalehti: Miten aurinkovoiteet suojaavat ihoa
Terveyskirjasto: Auringonpolttama ja auringolta suojautuminen
Terveyskirjasto: Auringonpaisteen haitat
Avainapteekit: Käytä oikein aurinkovoidetta
YLE: Aurinkovoidekin voi ärsyttää ihoa

Katso myös

2 kommenttia

  1. Kiva postaus!

    Otinkin itselle käyttöön Alga Mariksen 50 spf kasvoille ja biosoliksen 50 spf voiteen. Molemmat vaikuttavat hyviltä tuotteilta, biosoliksen valkoinen väri häviää jopa yllättävän tehokkaasti kun sitä hieroo tarpeeksi iholle, mutta kasvoille se ei ihan sovellu. Biosoliksen voiteessa on mielestäni myös ihana sitruksinen tuoksu :) Nykyään onneksi luonnonkosmetiikkavaihtoehdotkin on tehty helpommiksi aurinkorasvojenkin kanssa. Se mikä näissä tuotteissa ehkä eniten harmittaa on ainakin omalla kohdallani iholle hieman tahmeaksi jäävä pinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä kokemuksia, kiitos niistä! Meillä oli viime kesänä muistaakseni koko perheellä Biosolikset käytössä, ja tykättiin! Tänä vuonna kokeiluun otettiin aikuisille mm. nuo Acorellen suihkutettavat versiot ja ai että, ne on ollut todella ihanat - levittyvyys hyvä ja voiteen pinta jää sellaiseksi miellyttävän samettiseksi. ..vaikka makuasioitahan nämäkin osittain tietenkin ovat. :) Nyt testissä on mulla myös kasvoille Alga Mariksen juurikin tuo sama 50spf, mutta lisäksi saman merkin sävyttävä voide, 30 spf. Sävyttävä versio on myös yllättänyt erityisen positiivisesti!

      Poista